Suomen kielen opettajien koulutus alkaa

Uppdaterad
Publicerad

Kauan odotettu suomen äidinkielenopettajien koulutus alkaa Tukholman yliopistossa ensi syksynä. Opettajista tulee kahden aineen opettajia. Koulutuksen odotetaan tuovan helpotusta suomenkielisten opettajapulaan.

Vajaan vuoden päästä Tukholman yliopistolla voi opiskella myös suomen äidinkielenopettajaksi. Reilun neljän vuoden aineenopettajan koulutuksesta valmistuu opettajia keski- ja yläasteelle.  Pätevöityä voi myös lukion opettajaksi. Lisäksi opettajat saavat pätevyyden toimia myös englannin opettajina.

– Kyllähän tätä on kauan odotettu, tässä on jo vierähtänyt pitkä aika. Saimme viime keväänä tiedon, että meille on myönnetty tutkinto-oikeus ja sen jälkeen olemme pääseet tätä koulutusta ja koulutuksen alkua suunnittelemaan, iloitsee opintorehtori Sari Pesonen suomen kielen laitokselta.

Suomen kielen opetusta on supistettu ja lakkautettu viime vuosina ympäri Ruotsia, samalla kun koulutetuista suomen äidinkielenopettajista on pulaa. Suomen kielen opettajakoulutusta ei ole tällä hetkellä Ruotsissa lainkaan. Tukholman yliopistossa opettajakoulutusta pidetään hyvänä alkuna.

– Se on selvää, että suomen kielen opettajia tarvitaan Ruotsissa paljonkin. Opettajia haetaan koko ajan erilaisiin tehtäviin ja virkoihin ja me toivomme tietysti, että tämä koulutus pystyy vastaamaan hyvin pätevien opettajien tarpeeseen, Sari Pesonen laskeskelee.

Hakuaika koulutukseen alkaa keväällä. Opiskelijoiden määrää on vielä vaikea arvioida, mutta yliopisto toivoo paljon hakijoita. Korkeakouluvirastolle lähetetyssä hakemuksessa laitos puhuu suurinpiirtein 12:sta opintopaikasta ensi alkuun.

– Tässä muodossa koulutusta ei ole järjestetty aiemmin eli tämä on ensimmäinen laatuaan. Toivon tietysti, että sillä on merkitystä sekä suomen kielelle että muille äidinkielille Ruotsissa, Pesonen sanoo.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.