Suomi harkitsee jälleen matkustusrajoitusten kiristämistä

Publicerad

Matkustusrajoitukset Suomeen ovat jatkuneet läpi pandemian, mutta nyt Suomi harkitsee jälleen niiden kiiristämistä. Hallitus käsittelee uusia linjauksia reilun viikon päästä perjantaina. Vaikutukset työmatkalaisiin ja rajaseutuun ovat vielä epäselvät.

Karanteenivaatimukset eivät ole enää viime aikoina koskeneet esimerkiksi Ruotsin ja Viron työmatkalaisia ja Tornionlaakson rajakunnissa asuvia. Vielä ei tiedetä, vaikuttaisivatko uudet kiristykset heihin.

Suomea huolettaa nyt erityisesti Britanniassa havaittu, muuntunut koronavirus, jota on tavattu myös Pohjoismaissa. Se ei näytä aiheuttavan vakavampaa tautia, mutta voi tarttua ja levitä nopeammin.

Suomi miettii myös covid-testauksen lisäämistä rajoilla. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla testejä on tehty viime aikoina aiempaa laajemmin. Myös maa- ja meriteitse saapuvia halutaan testata enemmän.

Videolla tilannetta arvioivat muun muassa Suomen pääministeri Sanna Marin (SDP) ja sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.