Talouden äkkijarrutusta ei näköpiirissä

Uppdaterad
Publicerad

Talouskasvun hidastumisen arvioidaan olevan lyhyt välivaihe

Hallitus arvioi talouskasvun olevan tänä vuonna viime vuosiin verrattuna hitaampaa. Kasvun hidastuminen johtuu ylikansallisista suhdanteista.

– Kansainvälisesti teollinen tuotanto on ollut tosi heikoissa kantimissa, eikä vähiten Saksassa, sanoo SEB:n päästrategi Jussi Hiljanen, ja selittää Saksan ja Euroopan maiden olevan Ruotsin viennille tärkeitä markkinoita.

Lyhyet jarrujäljet

Talouden takkuilusta näyttää kuitenkin tulevan lyhyt Ruotsissa. Toipuminen alkaa – pienellä varauksella – jo kuluvan vuoden aikana. Esimerkiksi rakentamisen arvioidaan piristyvän. Myös vähittäismyynnin odotetaan jonkin verran lisääntyvän.

– Kaiken taustalla on kansainvälisen suhdanteen stabiloituminen ja paraneminen, sanoo Hiljanen.

Katso videolta uutisjuttu, jossa myös finanssiministeri Magdalena Anderssonin (S) kommentit taloustilanteeseen.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.