Tornionlaakson tartuntatilanne rannikkoseutua parempi

Uppdaterad
Publicerad

Norrbottenin alueella covid-tartuntojen määrä on moninkertaistunut reilussa kuukaudessa. Viime viikolla tartuntoja tilastoitiin yli 900 eli ennätysmäärä. Tautitilanne useissa Tornionlaakson rajakunnissa on rauhallisempi kuin Norrbottenin rannikkoalueilla.

Tartuntoja on paljon monilla rannikkopaikkakunnilla, kuten Piitimen, Bodenin ja Luulajan alueilla. Tornionlaaksossa Haaparannalla tartuntoja todettiin viime viikolla seitsemän ja Övertorneåssa kaksi.

– Tornionlaakson tilannehan on todella rauhallinen verrattuna sinne rannikkopuolelle, sanoo Haaparannan ja Övertorneån terveyskeskusten vastuulääkäri Jari Havela.

korona

Liikkuminen vaikuttaa

Havelan mukaan yksi selittävä tekijä voi olla se, ettei Tornionlaaksosta liikuta erityisen aktiivisesti niille rannikkoalueille, joilla tauti leviää.

– Liikkuminen Tornionjokilaaksosta sisämaan suuntaan on paljon vähäisempää kuin rajan yli Suomeen, hän arvioi.

Hoitojono pitenee

Norrbottenin heikentynyt koronatilanne näkyy kuitenkin siinä, että myös Tornionlaaksosta tarvitaan henkilökuntaa läänin covid-potilaiden hoitoon. Samalla terveyskeskusten ajanvarausta rajoitetaan.

– Varmaan kevät on raskaampaa aikaa, kun pitää alkaa purkamaan hoitojonoja, Havela sanoo.

Videolla vastuulääkäri Jari Havela arvioi Norrbottenin koronatilannetta sekä sitä, miten ihmisten pitäisi nyt arjessaan toimia. Valitettavasti videosta puuttuu tekstitys.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet