Venäjänkieliset uutiset kerää katsojia Suomessa

Publicerad

Suomen Yleisradio on lähettänyt venäjänkielisiä uutisia noin kahden kuukauden ajan. Yle Novostin kohderyhmä on 60 000 Suomessa asuvaa venäjänkielistä, mutta katsojaluvut ovat olleet kolminkertaiset.

Yle Novosti jakaa Ylen suomenkieliset uutisarvotukset, mutta lähetyksiin pyritään saamaan venäjän kieltä, kulttuuria, koulutusta ja työmarkkinoita koskevia uutisia Suomesta.

Uutislähetys on viiden minuutin pituinen, ja lähetyksissä on yleensä yksi omien toimittajien tuottama juttu. Netissä Yle Novostia onkin arvosteltu Ylen materiaalin kääntäjäksi.

– Me ollaan Yle, siitä ei pääse mihinkään. Kyllä me tehdään aika paljon omia materiaaleja, jos otetaan huomioon resurssit, mitkä meillä on, kertoo toimittaja Levan Tvaltvadze.

– Olisi ihan järjetöntä, että me lähetettäisiin joka paikkaan oma toimittaja, kun siellä on Ylen osaavat ja ammattitaitoiset toimittajat, ja sen takia tämmöset yleiset uutiset me tehdään Ylen materiaalien pohjalta, tuottaja Heidi Zidan sanoo.

Yle Novostissa työskentelee tuottaja ja viisi vakituista toimittajaa. Toimitus tuottaa päivittäisten televisiouutisten lisäksi kolme päivittäistä radiouutislähetystä, yhden viikoittaisen puolen tunnin teemalähetyksen sekä nettiuutisia.

Toimittaja Levan Tvaltvadze toivoo, että jatkossa olisi enemmän resursseja.

– Ehkä me saadaan enemmän vapautta tehdä pitkiä matkoja. Jos jotain tapahtuu Rovaniemellä, Ruotsissa, Venäjällä. Näihin meillä ei nyt ole varaa. Uskon, että tulevaisuudessa.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App StoreLadda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer