Amorellan pohjakosketuksen syy ei ole vielä selvinnyt

Uppdaterad
Publicerad

Viranomaiset ja laivayhtiö jatkavat sunnuntaina tapahtuneen pohjakosketuksen syiden selvittämistä. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.

Puoliltapäivin sunnuntaina Viking Linen Amorella-alus sai pohjakosketuksen Ahvenanmaan saaristossa matkatessaan Turusta Tukholmaan.

Sää oli hyvä ja päivittäinen reitti tuttu. Onnettomuuslaivan kapteenikin on ollut vuosikymmeniä yhtiön palveluksessa, Viking Linen tiedotuspäällikkö Eleonora Hansi kertoo SVT Uutisille.

– Eli sillä lailla ei ole mitään hirveän selvää syytä, että mikä meni pieleen. Se täytyy nyt sitten vaan tutkia tarkkaan, hän sanoo.

Viking Amorella ajoi karille samalla alueella, ahtaassa paikassa noin seitsemän vuotta sitten. Tuolloin alukseen tuli huoltotöiden yhteydessä sähköhäiriö, ja alus menetti ohjattavuutensa.

Alus yhä Järsön saaren rannassa

Laivalla olleet muutama sata matkustajaa evakuoitiin eilen sen jälkeen, kun Amorella oli ajanut Järsön saaren rantaan tilanteen vakauttamiseksi.

Alus on yhä samassa paikassa, ja sen korvaajaksi Turun-reitille tulee Gabriella, joka on aiemmin ollut muun muassa Helsingin-reitillä.

Katso videolta tiedotuspäällikkö Eleonora Hansin koko haastattelu.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.