Volvon tehtaat kiinni – 45 000 lomautetaan

Uppdaterad
Publicerad

AB Volvo ja Volvo Cars ovat ilmoittaneet pysäyttävänsä kaiken tuotannon Ruotsissa. Yhteensä tuotantoseisaukset koskevat 45 000 työntekijää.

Henkilöautoja valmistava Volvo Cars pysäyttää tuotannon ensi viikon torstaista eli 26. maaliskuuta alkaen. Yhteensä 25 000 työntekijää Olofströmissä, Skövdessä ja Göteborgin Torslandassa jäävät kotiin, kunnes tuotanto käynnistetään uudelleen ensi kuun puolessa välissä.

Myös muun muassa kuorma-autoja ja busseja valmistavalla Volvo AB:lla tuotanto pysähtyy Ruotsissa jo ensi maanantaista alkaen. Lomautus koskee 20 000 työntekijää. Yhtiö ei ole toistaiseksi ilmoittanut, miten pitkään tuotanto on pysähdyksissä. Volvo AB:lla on tehtaita Boråsissa, Skövdessä, Uumajassa ja Göteborgin Tuvessa.

korona

Kummassakaan yhtiössä ei toistaiseksi anneta irtisanomisvaroitusta, ja tuotannossa työskentelevät saavat noin 90 prosenttia palkastaan lomautuksen aikana.

Molemmista yhtiöistä kerrotaan, että koronavirus on vähentänyt kulkuneuvojen kysyntää, sekä vaikeuttanut tarvittavien osien saatavuutta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet