Vuoden ruotsinsuomalainen taiteilija haussa

Uppdaterad
Publicerad

Kuvataiteilijoita etsitään koko Ruotsista, ja voittaja ratkeaa marraskuussa.

Ruotsinsuomalaisten kuvataiteilijoiden yhdistys Suomiart on käynnistänyt kilpailun, jossa haetaan vuoden taiteilijaa. Joka toinen vuosi järjestettävällä kilpailulla halutaan kannustaa kansallista vähemmistöä ja tuoda esiin ruotsinsuomalaisia taiteilijoita ja heidän taidettaan. Kilpailu on suunnattu kaikille 18 vuotta täyttäneille Ruotsissa asuville suomalaistaustaisille kuvataiteilijoille.

Outi Tuomaala istuu kilpailun työryhmässä. Hän toteaa, että taiteilijat saavat näkyvyyttä, kannustusta ja tunnustusta.

– Kyllä se merkitsee aika paljon, että saa tunnustusta ja vahvistusta sille omalle luovuudelle.

Vuoden taiteilijan valitsee taideraati, johon kuuluvat taiteilija Rosa Liksom, valokuvaaja Vidar Lindqvist, taiteentuntija Janine Seldenthuis sekä taidehistorioitsija Hanna Tapio.

Kilpailuun voi osallistua 21.4.2021 mennessä. Voittaja julkistetaan 13. marraskuuta ja palkitaan 10 000 kruunun arvoisella stipendillä.

Katso video, jolla Outi Tuomaala kertoo lisää kilpailusta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.