Ydinsulkusopimus voi romuttua lopullisesti

Uppdaterad
Publicerad

Tutkija: ”Ydinsulkusopimus Iranin kanssa on ollut EU:n suurin ulkopoliittinen saavutus”

Vuodenvaihteen molemmin puolin Iranin ja Yhdysvaltojen nokittelu kiihtyi. Välit olivat huonontuneet jo siitä lähtien, kun Yhdysvallat yksipuolisesti sanoi irti Iranin ydinsopimuksen toukokuussa 2018.

Iran jatkoi omalta osaltaan tuon sopimuksen noudattamista viime toukokuuhun asti, mutta sen jälkeen rikkeet sopimusta vastaan ovat lisääntyneet.

Riitojensovittelu haastavaa

Esimerkiksi näiden rikkeiden seurauksena Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ilmoittivat 14. tammikuuta 2020 käynnistävänsä sopimukseen kuuluvan riitojensovittelumekanismin. Se merkitsee sitä, että riita voi siirtyä YK:n turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi.

– Venäjä ja Kiina ovat siinä tapauksessa varmasti Iranin puolella, sanoo Tytti Erästö, joka toimii vanhempana tutkijana SIPRI:ssä eli Tukholman kansainvälisessä rauhantutkimuksen instituutissa.

Pahimmillaan kiista ja mahdolliset lisäsanktiot voivat johtaa esimerkiksi ydinasevarustelun kiihtymiseen.

Katso videolta koko uutisjuttu, jossa vanhempi tutkija Tytti Erästö kertoo lisää tilanteesta Lähi-idässä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.