Riitta Lukander organisoi ystävätoimintaa. Foto: SVT

Ystävätoiminnasta apua yksinäisyyteen Norrtäljessä

Publicerad

Tukholmassa vanhusten ystäväpalvelu on lisännyt hyvinvointia senioriyhteisössä jo pitkään, ja nyt Norrtäljessä aloitellaan vastaavaa toimintaa. Yhdistykset Roslagen Kalevala ja Norrteljen Suomiseura Norsu järjestivät yhteistyössä koulutuksen kiinnostuneille.

Viimeksi nyt kesällä julkaistiin kyselytutkimus, jossa yhdeksän kymmenestä vapaaehtoistyötä tekevästä kertoi voivansa paremmin harrastuksensa ansiosta. Yhtä moni tähän Volontärsbyrånin kyselyyn vastanneesta oli sitä mieltä että elämän merkityksellisyyden tunne nousee vapaaehtoistyön myötä. Vaikka lopputulos olisi yhtä positiivinen avunsaajalle kuin auttajalle, kynnys hakea uutta ystävää voi olla korkeampi. Useita koulutuksia järjestänyt Helena Kivisaari painottaa eri tahojen yhteistyön merkitystä.

– Täytyy olla sitkeä, sillä heti alusta ei tavoiteta heti alusta ihmisiä jotka haluavat ystävän. Heitä jotka haluavat mukaan toimintaan löytyy, ainakin se on kokemus Tukholmassa, ja se on tietysti ilahduttavaa, sanoo Helena Kivisaari, Tukholman suomalaisen seuran varapuheenjohtaja.

Monet jäävät yksin työelämän jälkeen

Helena Kivisaari kiittelee Norrtäljen kuntaa, joka on aktiivisesti mukana. Kunta tarjoaa esimerkiksi tiloja ruotsinsuomalaisille yhdistyksille ystäväpalvelun aloittamiseen. Kunnan hallintoaluekoordinaattori Sam Grandell lisää, että informaation levittäminen on myös tärkeää.

– Ystävätoiminnan merkitys on suuri. Norrtäljessä asuu merkittävä määrä suomenkielisiä vanhempia henkilöitä ja yksinäisyyshän on yksi tämän päivän haasteista meille, sanoo Sam Grandell.

Samaa sanoo myös Kulttuuriyhdistys Roslagen Kalevalan puheenjohtaja Riitta Lukander:

– Monet näistä senioreista sanovat itsekin, että tämä on suuri ongelma. Kun jättää työelämän ja jos ei ole perhettä lähellä, sitä on erittäin eristäytynyt.

Seuraava askel nyt syksyllä on etsiä toimintaan ilmoittautuneille vapaaehtoisille sopivat uudet ystävät.

– Haastattelemme niin ystäviä tarvitsevia kuin myös ystäviä, että heillä on samat kiinnostukset ja silloin on paremmat mahdollisuudet ja edellytykset toimia hyvin yhdessä, sanoo Riitta Lukander.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.