Feministinen aloite yllätti

Uppdaterad
Publicerad

Feministinen aloite selittää menestystään EU-vaaleissa suvaitsemattomuuden kasvulla. Ruotsalaispuolueet ovat tänään käyneet läpi vaalivoittojen ja tappioiden syitä.

Feministisen aloitteen väki tervehti voittoisaa tulosta ilon kyynelein ja kiljahduksin. Liikkeen voimahahmon mukaan kyse ei kuitenkaan ole hetken hurmasta, vaan pitkäaikaisesta työstä, jolle on tilausta.

Feministisen aloitteen lisäksi selvään vaalivoittoon ylsivät Ympäristöpuolue ja Ruotsidemokraatit. Yhtä selvä häviäjä on Kokoomus, jonka kannatus romahti yli viisi prosenttiyksikköä edellisistä EU-vaaleista.

EU-vaalit

Ruotsidemokraatit pääsevät nyt ensi kertaa EU-parlamenttiin, ja heti kahden edustajan voimin. Feministinen aloite saa yhden paikan, ja ympäristöpuolue voitti yhden lisäpaikan. Kansanpuolue ja Kokoomus menettävät kumpikin yhden paikan. Kokoomus selittää tappiotaan muun muassa pitkällä hallitusvastuulla.

Viime vaalien komeetta Piraattipuolue ei saa parlamenttiin yhtään edustajaa, ja toissavaalien väriläiskä Kesäkuun lista jäi sekin täysin varjoon. Se, että yksi pieni puolue pärjää vuorollaan on tutkijan mukaan osa laajempaa suuntausta.

– Ruotsissa on eurooppalainen trendi. Pienet puolueet ovat EU-vaaleissa vahvempia kuin kansallisissa vaaleissa, sanoo Suomen Ulkopoliittisen Instituutin Tuomas Iso-Markku.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

EU-vaalit

Mer i ämnet