Suomessa harmitellaan alhaista äänestysvilkkautta

Uppdaterad
Publicerad

Suomessa vaalien voittajiksi nousivat perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Kokoomus säilytti asemansa maan suurimpana puolueena. Brysseliin lähtevää edustajajoukkoa on luonnehdittu hyvin asiantuntevaksi.

Alle 41 prosenttia suomalaisista käytti äänioikeutensa, se on vain hivenen enemmän kuin viisi vuotta sitten. Puolueiden kannatuksissa oli huomattaviakin muutoksia viime vaaleihin verrattuna, mutta paikkajako pysyi lähes ennallaan.

– Perussuomalaiset eivät onnistuneet saamaan luvattua puoluekannatusta. EU-vaaleissa täytyy olla hyvin suuret kannatusmuutokset, jotta tulisi paikkamenetyksiä tai -lisäyksiä, sanoo politiikan tutkija Sami Borg.

EU-vaalit

Aamulehtien pääkirjoituksissa todetaan, että parlamenttiin menijöitä yhdistää korkealla EU-profiililla toimiminen politiikassa ja vankka asiantuntemus.

Vaalien voittajat ja häviäjät

Vasemmistoliitto on yksi vaalien voittajista. Puolue saa viiden vuoden tauon jälkeen yhden edustajan parlamenttiin.

Perussuomalaiset tuplasivat paikkamääränsä kahteen ja ovat toinen selvä vaalivoittaja. Toiseksi eniten koko maassa, yli 80 000 ääntä saanut, perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho nousi politiikkaan maahanmuuttovastaisilla teemoilla.

– Maahanmuuttovastainen linja ei jatku, koska sellaista ei ole ollutkaan. Mutta kyllä EU:n on omaksuttava itsekkäämpi linja maahanmuuttoon, koska meillä ei ole varaa siihen politiikkaan, jota nykyään harrastetaan, hän sanoo.

Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen kannatus laski viime vaaleihin verrattuna eniten.

– Tästä alkaa kivinen ja pitkä taival kohti parempaa kannatusta. Meidän tavoitteena on palauttaa takaisin ihmisten luottamus, sanoo puolueen puheenjohtaja Antti Rinne.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

EU-vaalit

Mer i ämnet