Kari Jalosen ensimmäinen Leijonat-joukkue

Uppdaterad
Publicerad

Suomen jääkiekkomaajoukkueen viime kausi sujui menestyksekkäästi, sillä tuloksena oli olympiapronssi ja MM-kisoista hopea. Nyt puhaltavat uudet tuulet, kun täksi kaudeksi maajoukkueen valmennusjohto meni uusiksi. Päävastuun Leijonista kantaa Kari Jalonen, joka julkisti ensimmäisen joukkueensa maanantaina.

Päävalmentajana Kari Jalosen palkintokaappiin on kertynyt peräti neljä Suomen mestaruutta. Viime kaudella hän luotsasi Itä-Euroopan kiekkosarja KHL:ssä Lev Prahan loppuotteluun. Maajoukkuevalmennus poikkeaa monin tavoin seurajoukkueessa tehtävästä työstä.

– Kyllä on hyvä tunnelma. Pääsen toteuttamaan unelmani ja aloittamaan kunniakkaan työn. Fiilikset on hyvät ja tuntuu kivalta päästä tositoimiin.

Jääkiekko

Jalosen ensimmäinen urakka käynnistyy ensi viikolla, kun hän luotsaa Leijonat Helsingin EHT-turnaukseen. Kokenut valmentaja ei suostunut suoraan sanomaan millaista kiekkoa hän toivoo Suomen turnauksessa pelaavan.

– Kyllä me halutaan aktiivista ja aggressiivista jääkiekkoa pelata. Meidän pitää olla pelin aallon harjalla koko ajan. Peliin tuodaan myös uusia juttuja mukaan, joita ei viime vuonna Westerlundin Erkan maajoukkueella ollut. Katsotaan nyt miten ne saadaan toimimaan.

Jalosen valinnat Helsingin EHT-turnaukseen:

Maalivahdit

Juha Metsola, Tappara

Atte Engren, Atlant (KHL)

Puolustajat

Lasse Kukkonen, Kärpät (C)

Tommi Kivistö, Ilves

Esa Lindell, Ässät

Mikko Kousa, Lukko

Tuukka Mäntylä, Tappara

Juuso Hietanen, Torpedo (KHL)

Ville Koistinen, Davos (Sveitsi)

Ville Lajunen, Jokerit (KHL)

Kristian Näkyvä, Luulaja (SHL)

Atte Ohtamaa, Jokerit (KHL)

Hyökkääjät

Jani Tuppurainen, JYP

Petteri Wirtanen, Fribourg (Sveitsi)

Juha-Pekka Hytönen, Lausanne (Sveitsi)

Tuomas Kiiskinen, Växjö (SHL)

Janne Pesonen, Kazan (KHL)

Julius Junttila, Kärpät

Sakari Salminen, Torpedo (KHL)

Joonas Kemppainen, Kärpät

Jarkko Immonen, Torpedo (KHL)

Lennart Petrell, Luulaja (SHL)

Olli Palola, Tappara

Antti Pihlström, Ufa (KHL)

Oskar Osala, Metallurg (KHL)

Teemu Hartikainen, Ufa (KHL)

Ilari Filppula, Lugano (Sveitsi)

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Jääkiekko

Mer i ämnet