– Sairaalapappi ei voi jauhaa sontaa. Hurskaat latteudet ja tyhjät sanat eivät auta, koska kyse on usein vakavasta tilanteesta, elämästä ja kuolemasta, Katarina Gäddnäs sanoo.
– Pappi kohtaa ihmiset heidän onnellisimpina ja vaikeimpina hetkinään. Se on todella suuri haaste, jossa ei ole tilaa tai aikaa helpoille pikaratkaisuille. Valmiita vastauksia ei ole. Täytyy vain kulkea hetki yhdessä toisen ihmisen kanssa.
”Kaikkea ei tarvitse selittää”
Katarina Gäddnäs on syntyperäinen ahvenanmaalainen, mutta hänen juurensa ulottuvat Pohjanmaalle. Gäddnäsin isän äidinkieli oli suomi, jota tytärkin taitaa vaikkei puhu kovin usein.
Jo nuoruudessaan Katarina Gäddnäs haaveili toimivansa sairaalateologina. Hän kuitenkin pelkäsi, että työ pappina saattaisi johtaa itsesensuuriin hänen toisen intohimonsa, nimittäin kirjoittamisen suhteen.
– Monet taiteilijat, kirjailijat ja muusikot tavoittavat teologeja ja filosofeja läheisemmin sen, miten minä koen uskoni ja kirkkoni, Gäddnäs perustelee.
– Leikki ja taide ovat sitä lähellä. Lisäksi olen aina ollut mystikko. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
Tarinat ovat toivoa
Teologina Katarina haluaa antaa ihmisille toivoa.
– Kirjastonhoitajan ammatissa välitän tarinoita. Hyviä kertomuksia, joskus vaikeita ja ikävistä asioista, mutta kertomuksia yhtä kaikki. Oli asia miten vaikea, kauhea tai pirullinen tahansa – jos sen voi pukea sanoiksi ja kirjoittaa siitä kirjan tai tarinan, niin se antaa kuitenkin toivoa.
Kuolema osa elämää
Monet nykyihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta. Kymmenen vuotta Kökarsin saarella asunut Katarina Gäddnäs toteaa, että pienellä saarella se tulee väistämättä lähelle.
– On vaikka yksinäinen puolisonsa menettänyt leski, jota naapurit, suku ja pappi tulevat auttamaan haudan kaivamisessa. Se voi tuntua raskaalta, itketään, ja kaivaessa vastaan saattaa tulla aiemmin kuolleen sukulaisten luita, mutta se kaikki tuo samalla kuoleman lähelle, hän pohtii.
– Yksi todella elämänlaatua antavia asioita on oman kuolevaisuutemme tunnustaminen.