”Olin 15-vuotias sinä kesänä, kun olympiakisojen avajaiset pidettiin Helsingissä Olympiastadionilla. Toimin ulkolähettinä ja olin ottanut vapaata kesätöistäni juoksutyttönä Paasivuorenkadulla. Menin kävellen kohti stadionia. Isäni ja minä olimme ainoita meidän perheestä siellä katsomossa. Olin varmaankin ostanut lipun itse, koska olin töissä.
Oli satanut. Minulla oli kirkkaanpunainen jäykkä sadetakki, jonka helmassa oli rikkeitä, pieniä halkeamia. Nailonsukkani vaurioituivat sen takia vähän, mutta ei sille mitään voinut, nyt oli niin tärkeä tapahtuma käsillä.
Kansainvälinen tunnelma
Ennenkuin kiipesin istumapaikalleni kyselin nuorelta pojalta tai tytöltä englanniksi, että mitä Coca-Cola -pullo maksaa. En tiedä miksi puhuin englantia, se tilanne vaIn tuntui niin kansainväliseltä sinä kesänä. Se oli ensimmäinen kerta kun ne pienet Coca-Cola -lasipullot olivat myynnissä.
Myös se oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun tavalliset helsinkiläiset näkivät ulkomaalaisia kaupunkinsa kaduilla. Saimme harjoitella kouluenglantiamme paljon. Sitäpaitsi englantia opiskelivat melkein vain ne, jotka kävivät oppiloulua. Peruskoulua ei vielä silloin ollut.
Olympiasoihdun kantajat
Muistan kuinka pidätimme hengitystämme, kun Paavo Nurmi juoksi ympäri koko stadionin vieden olympiasoihtua kohti tornia, jonka juurella sen vastaanotti Hannes Kolehmainen. Kolehmainen oli Suomen ensimmäinen suurjuoksija, joka oli voittanut kolme kultamitalia Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Kolehmainen kapusi soihdun kanssa ylös 72-metrin korkuiseen torniin, jossa sen tuli lennähti kesätaivasta kohti.
Mekkopukuinen nainen juoksuradalla
Muistan myös miten koko Stadionin yleisö hiljeni ja ihmetteli; kuka tuo nainen on, joka juoksee pitkässä valkoisessa mekossa samaa rataa kuin Paavo Nurmi aiemmin. Minä ajattelin että naisella ei ollut makua, koska hänen mustat kävelykenkänsä eivät sopineet yhteen valkoisen leningin kanssa. Samassa joku mies meidän läheisyydessä tokaisi, että onko tuo nyt se Armi Kuusela, joka juuri oli saanut Miss Universumin tittelin.”