Jaana Karjunen on asunut Kreikassa yli 30 vuotta. Kääntäjänä työskentelevä Karhunen toivoo hetken hengähdystaukoa, sillä talouskriisi on jatkunut jo yli viisi vuotta.
– Kreikkalaisilla on monilla mielipide, että nyt on käynnissä kolmas maailmansota. Sotaa ei käydä asein, vaan euron kautta. Monet ajattelevat, että Saksa sanelee, mitä täällä pitäisi tehdä.
Moni lähtee ulkomaille
Karhunen kertoo, että hänen aikuiset lapsensa ovat muuttaneet paremman toimeentulon perässä ulkomaille töihin.
– Korkeasti koulutetut ja nuoret lähtevät työn perässä. Lapseni olisivat mieluummin halunneet asua Kreikassa, mutta lähtivät työn perässä Britanniaan.