M raottaa ovea yhteistyölle

Uppdaterad
Publicerad

Sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Stefan Löfven on puhunut tänään allianssipuolueiden kanssa mahdollisesta hallitusyhteistyöstä. Porvarilliset puolueet eivät edelleenkään suostu istumaan sosiaalidemokraattien hallituksessa tai keskustelemaan budjetista.

Moderaattien valtiopäiväryhmän johtaja Anna Kinberg Batralla ei ollut uutta sanottavaa Löfvenin tapaamisen jälkeen.

–Vastauksemme tänään on, että jatkamme työskentelyä edelleen allianssina. Sen jälkeen, kun Stefan Löfven on muodostanut hallituksen olemme avoimia keskusteluille, mutta se kysymys tulee esille myöhemmin, Anna Kinberg Batra (M) sanoi.

hallitusneuvottelut

Moderaatit ovat valmiita tekemään yhteistyötä Kinberg Batran mukaan tärkeissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, ja aiemmissa yhteistyökysymyksissä. Budjetista moderaatit ei ole valmiita tekemään yhteistyötä.

Kansanpuolueen puoluejohtaja Jan Björklund toisti vastaavan viestin. Puolue ei aio mennä hallitukseen sosiaalidemokraattien kanssa eikä aio tukea tai neuvotella budjetista.

–Lähden siitä, että hallituksesta tulee punavihreä ja se nojaa Vasemmistopuolueen tukeen. Se on luonnollisinta, kun ajattelee vaalitulosta, Björklund sanoi.

Keskustan Annie Lööf oli samoilla linjoilla.

–Jos Löfven onnistuu näyttämään, että Vasemmistopuolue tukee hänen budjettiaan, tie pääministeriksi on avoinna, Lööf kommentoi.

Löfven tapaa myöhemmin tänään kristillisdemokraattien Göran Hägglundin, joka on jo sanonut olevansa samoilla linjoilla muiden allianssipuolueiden kanssa.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

hallitusneuvottelut

Mer i ämnet