Finanssitarkastuslaitos arvioi, että muutto ei aiheuta suurta vaaraa Ruotsin taloudelle. FI toteaa tiedotteessaan, että kotipaikan muutto Suomeen vähentää ruotsalaista vastuuta ja vaikutusta Nordeaan. Silti mahdollisuudet vaikuttaa myös vastaisuudessa on arvion mukaan riittävä, jotta Ruotsin talouden tasaopaino säilyy.
Nordea päätti yhtiökokouksessaan maaliskuussa pääkonttorin siirtämisestä Suomeen. Pankki perusteli muuttoa sillä, että siirto suosii Nordean kasvua ja antaa mahdollisuuden olla osa EU:n pankkiunionia.
Pohjoismainen pankkikonserni säästää pääkonttorin siirrolla Ruotsista Suomeen kuluja jopa miljardi euroa vuosien aikana.
Siirron on tarkoitus tapahtua lokakuussa.