Tahdon 2013 -kampanjan toimistolla on ollut kuhinaa viime päivinä. Kova työ on palkittu heti kampanjan ensimmäisenä päivänä. Kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista on allekirjoittanut reilusti yli 50 000 suomalaista. Se tarkoittaa, että eduskunnan on otettava kansalaisaloite käsittelyyn.
– Minä tietenkin innokkaana odotan sitä, että eduskunta myöskin antaisi näille kansalaisalotteille sellaista arvostusta, mitä siltä odotetaan. Kyllä mä koen, että tää on ihan mielettömän hieno demokratian työkalu ja toivon tietysti, että sillä on merkitystä, sanoo kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen.
Kansan enemmistö kannattaa, lakivaliokunta ei
Kampanjalla on suomalaisten enemmistön tuki. Lähes 60 prosenttia suomalaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien oikeutta mennä naimisiin. Puolet antaisi heille myös oikeuden adoptoida.
– Kyllä me uskotaan siihen, että kansalaisaloitteen kautta voidaan antaa edustajille se kuva, että tämä on kansan tahto ja he äänestävät sen mukaisesti, Senni Moilanen jatkaa.
Eduskunnassa kansanedustajien oma aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista sai taakseen 75 edustajaa, kun aloitteen automaattinen eteneminen käsittelyyn olisi vaatinut sadan edustajan tuen.
Lakiasiainvaliokunta torppasi aloitteen pari viikkoa sitten. Päätös syntyi äänin 9-8. Tasa-arvoista avioliittolakia vastustivat kokoomuksen, keskustan, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten edustajat. Sama valiokunta saa käsiteltäväkseen kansallisaloitteen. Pelkona on, että se torppaa myös kansalaisaloitteen.
– Sitten ei oikeastaan voi tehdä mitään. Totta kai voi laittaa uuden aloitteen käyntiin, mutta onhan se sitten vahva viesti siitä, että tämä eduskunta ei ole valmis tähän uudistukseen. Sitten pitää varmaan odottaa hallituskauden yli, sanoo Senni Moilanen.
Kansalaisaloite Suomessa
1.3.2012 voimaan tulleen lain mukaan eduskunnan on otettava käsittelyyn kansalaisaloitteella tehty lakiehdotus, jos vähintään 50 000 äänioikeutettua kansalaista on sen allekirjoittanut.