Hallitus tukee suomalaisen elokuvan edistämistä – Suomen instituutille rahoitusta

Uppdaterad
Publicerad

Hallitus on päättänyt antaa Suomen Tukholman-instituutille kaksi miljoonaa kruunua suomalaisen elokuvan ja kulttuurin edistämiseen ja levittämiseen Ruotsissa.

Vuoden budjetissa hallitus panostaa vähemmistöpolitiikkaan ja kansallisten vähemmistökielten elvyttämiseen 90 miljoonaa kruunua. Tämä on osa hallituksen kolmivuotista suunnitelmaa vuosille 2022-2024. Kolmivuotinen tuki Suomen instituutille on osa tästä, kulttuuriministeri Jeanette Gustafsdotter (S) sanoo.

– Hallitus on historiallisesti panostanut kansallisiin vähemmistökieliin ja vähemmistöpolitiikkaan, ja tämä on osa sitä panostusta.

Suomen instituutilla ollaan iloisia, että rahoituksen avulla pystytään suunnittelemaan toimintaa monta vuotta eteenpäin, sen sijaan että vuosittain haetaan rahaa yhteen projektiin kerralla, sanoo Suomen instituutin johtaja Anders Eriksson.

– Tämä on läpimurto ruotsinsuomalaiselle kulttuurille. Nyt elokuvatoimintamme on turvattu ainakin tulevina vuosina.

Hallitus on tähän mennessä jo päättänyt 70 miljoonan käytöstä vuoden budjetissa. Jäljellä on 20 miljoonaa, ja niiden sijoituksesta päättää kulttuuriministeriö osittain yhdessä koulutusministeriön kanssa.

Katso videolta, kun kulttuuriministeri Jeanette Gustafsdotter kertoo lisää kansallisien vähemmistökielien elvyttämiseen annettavasta tuesta.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App Store
Ladda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.