Löfven aloittaa neuvottelut puolueiden kanssa

Uppdaterad
Publicerad

Sosiaalidemokraattien puoluejohtaja Stefan Löfven on aloittanut työn uuden hallituksen muodostamiseksi. Työ ei tule olemaan helppo, koska punavihreä blokki ei eilen saanut taakseen valtiopäivien enemmistöä.

Sosiaalidemokraattien puoluejohtajan Stefan Löfvenin tavoitteena on saada aikaiseksi toimintakykyinen hallitus. Onnistuminen on sen varassa onnistuuko hän luomaan yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa. Hän toivoo, että Ruotsissa syntyisi yhteistyötä perinteisten vasemmisto- ja oikeistoblokkien ylitse.

Löfven ei vielä tänään maanantaina osannut kertoa tulevan hallituksen pohjaa. Hän painotti, että tässä vaiheessa kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Lähiaikoina nähdään mureneeko blokkijako punavihreiden ja porvarialliansin välillä uutta hallitusta muodostaessa.

Kansanpuolue ja Keskustapuolue ovat suhtautuneet varovasti Stefan Löfvenin yhteistyötarjoukseen. Hallitusneuvotteluista on uumoiltu tulevan vaikeat. Löfven korostaa, ettei hän aio tehdä yhteistyötä maahanmuuttovastaisten Ruotsidemokraattien kanssa, puolueen suuresta vaalivoitosta huolimatta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

hallitusneuvottelut

Mer i ämnet