Ennakkoäänestys alkoi vaisusti Suomessa

Uppdaterad
Publicerad

Helsingissä EU-vaaliehdokkaat tekivät vaalikiriään paahtavassa helteessä tänään maanantaina. Harva ohikulkija jäi keskustelemaan ehdokkaiden kanssa.

Aurinkoinen viikonloppu jarrutti ennakkoäänestämistä ja äänestysvilkkaus näyttää jäävän alhaisemmaksi kuin viisi vuotta sitten.

– Pitkin kevättä näytti, että ihmisiä kyllästyttää miten taloustilannetta ja eurokriisiä ollaan hoidettu. Leikkauspolitiikkaan ihmiset ovat todella kyllästyneitä, sanoo ehdokas Pia Lohikoski (v).

EU-vaalit

– Se olisi kyllä sääli, koska parlamentilla on ensimmäistä kertaa valtuudet tehdä isoja päätöksiä, sanoo ehdokas Jyrki Kasvi (vih).

– Se voi tarkoittaa, että ihmiset yhä harkitsevat asiaa. Toivon toki, että kiinnostus nousee. Nämä ovat tärkeät vaalit, eli ihmisten kannattaa käydä äänestämässä, sanoo Alina Böling (sfp).

Suomen ehdokaskeskeinen vaalijärjestelmä on tehnyt kampanjoinnista hajanaista. Puolueiden teemoja on vaikea hahmottaa ehdokkaiden omien kantojen perusteella.

Euro kriisin myötä talouspolitiikka kiinnostaa

– Ihmiset ovat hyvin kriittisiä EU:ta kohtaan Suomessa tällä hetkellä. Turvallisuus ja euroopan talous kiinnostaa, eli tämän voi tiivistää kahteen sanaan, Ukraina ja Kreikka, sanoo Kasvi.

– Minä haluaisin, että me muutettaisiin tätä EU:n leikkaus- ja talouskuripolitiikkaa niin, että me ei enää pelasteta pankkeja, vaan ryhdyttäisiin toimimaan ihmisten puolesta, sanoo Lohikoski.

– Nuorten ehdokkaiden kilpailuvaltti on se, että me osataan keskustella EU:n sisällöstä. Minun mielestä on itsestään selvää, että me asutaan rajattomassa Euroopassa, suomalaiset ovat myöskin eurooppalaisia, sanoo Böling.

Suomesta Euroopan parlamenttiin valitaan sunnuntaina 13 edustajaa viideksi vuodeksi. Vaalien voittajaksi näyttää nousevan Kokoomus.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

EU-vaalit

Mer i ämnet