Pakkoruotsi ei jätä suomalaisia rauhaan
Eduskunnan sivistysvaliokunnassa on järjestetty julkinen kuuleminen kouluruotsia vapaaehtoiseksi esittävästä kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteen pakkoruotsin poistamiseksi on allekirjoittanut yli 62 000 ihmistä. Aloitteesta huolimatta ruotsin kieli säilynee pakollisena oppiaineena Suomen kouluissa.
Ankarimmat ruotsin kielen pakollisen opiskelun vastustajat vertasivat pakkoa entisaikojen orjuuteen.
– Tärkeintä olisi, että suomalaiset osaisivat myös muita kieliä kuin ruotsia. Minä haluaisin, että Suomessa voisi valita ruotsin tilalle jonkun toisen kielen. Eli tämä on loppujen lopuksi priorisointikysymys. Onko ruotsi niin tärkeä kieli, että kaikkien pitäisi koulussa lukea sitä? Meidän mielestä se ei ole niin tärkeä, toteaa Vapaa kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja Heikki Orsila.
Suomalaisuuden liiton kieliasiamies, emeritusprofessori Erkki Pihkala kuvaili pakollista ruotsin kielen opiskelua sivistyssyrjinnäksi ja vaati asennemuutosta. Pihkalan mukaan asenteet ovat muuttuneet ajan myötä myös orjuutta sekä naisten ja homoseksuellien oikeuksia kohtaan.
Suomen entinen pitkäaikainen pääministeri ja Svenska nu -valtuuskunnan puheenjohtaja Paavo Lipponen puhuisi mielummin oikeudesta opiskella ruotsia kuin pakkoruotsista.
– Ruotsi on suomalaisille niin tärkeä, ajatellen työmarkkinoita ja opiskelumahdollisuuksia. Se on suorastaan identiteetin pohjana ja se jonkinlainen kielen perustaso pitäisi jokaiselle lapselle ja nuorelle turvata. Sitä sitten käytetään sen mukaan kuin tarvitaan myöhemmässä elämässä.
Kaikki opiskelevat ruotsia
Kaikki suomalaiskoululaiset opiskelevat ruotsia. Kahden vuoden päästä ruotsin kielen opiskelu alkaa kaikilla jo kuutosluokalla opetussuunnitelman muutoksen myötä. Kansalaisaloite, jossa esitetään ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi , keräsi 62 000 allekirjoitusta ja se tuli eduskunnan käsiteltäväksi viime keväänä. Sivistysvaliokunta päättää myöhemmin, tehdäänkö asiasta mietintö eduskunnalle vai ei. Ruotsin kielen vapaaehtoisuudelle ei kuitenkaan näyttäisi olevan eduskunnan enemmistöä.
– Ongelmahan tässä on ollut se, että kun kouluaineita muutetaan valinnaisiksi, etenkin kieliä, niin niiden oppiminen romahtaa. Esimerkiksi saksan kielelle on käynyt näin ja se on aivan katastrofaalista Suomelle. Näin tulisi käymään myös ruotsin kielen kanssa; Lipponen toteaa.
Heikki Orsala uskoo vahvasti, että ruotsin opiskelu muuttuu vapaaehtoiseksi ennemmin tai myöhemmin.
– Aika epätodennäköiseltä näyttää, että ne tekisivät nyt muutoksen, mutta siitä olen varma, että ruotsin kielestä tulee vapaaehtoinen tulevaisuudessa. Se on vaan ajan kysymys, koska se tapahtuu. Siitä ei vaan ole niin paljon hyötyä, että sitä kannattaisi muiden aineiden kustannuksella opiskella.
Så arbetar vi
SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.