Petroskoilainen muusikko Arto Rinne on ollut mukana useissa Karjalassa tunnetuissa yhtyeissä, jotka ovat esittäneet musiikkia voittopuolisesti muilla kielillä kuin venäjän kielellä.
– On stereotyppistä ajatella, että kaikki venäläiset yhtyeet esiintyisivät venäjäksi. Asumme Venäjän rajalla, jossa on vahvat karjalankieliset perinteet, ja jossa suomen kielelläkin on ollut jonkinlainen asema sata vuotta, sanoo Arto Rinne.
Neuvostoliiton loppuaikana alueella asui noin 15 000 suomalaista, eli määrällisesti saman verran kuin Eskilstunassa. Petroskoissa asuu nykyään enää 4 500 tuhatta suomalaista.
– Täällä on ollut suuri suomenkielinen yhteisö, joka valitettavasti viime vuosikymmenien aikana on kuihtunut. Vanhemmat ihmiset ovat poistuneet ja nuoremmat muuttaneet Suomeen, sanoo Rinne.
Sattuma-yhtye on käynyt Suomessa monta kertaa. Ruotsissakin ryhmä on käynyt kerran ja kesäkuussa Sattuma esiintyy Torshällassa. Folk- ja kansanmusiikkiyhtyeellä on oma otteensa musikkiin.
– Meillä on oma konsepti, joka koostuu modernista kansanmusiikista.