15 minuter från Uutiset -ohjelmasta on tänä syksynä vuorossa jo neljäs tuotantokausi. Juontajina nähdään tuttuun tapaan myös SVT Uutisista tutut Jasmin Lindberg ja Hanna Paimela Lindberg.
Syyskausi starttaa sunnuntaina 24. syyskuuta, jolloin keskustellaan siitä, millainen kielenkäyttö on sopivaa poliitikoille Ruotsissa ja Suomessa ja onko maiden välillä nähtävissä eroja siinä, millaiset sanomiset nostattavat kuohuntaa.
Kauden aikana esiin nostetaan myös muun muassa katsojilta tullut toiveaihe; miten suomen kieltä voisi oppia aikuisiällä.
– Luvassa on jälleen kokonaisuus, jossa keskitytään niin ydinteemoihimme, kuten suomen kieleen Ruotsissa, mutta käsittelemme taas myös sellaisia ajankohtaisia aiheita Suomen puolelta, jotka koskettavat ruotsinsuomalaisia. Tästä esimerkkinä vaikkapa alkuvuodesta siintävät Suomen presidentinvaalit, joissa tuhansilla ruotsinsuomalaisilla on äänioikeus, ohjelman tuottaja Marika Pietilä Löhnn sanoo.
Lähetysaika: Sunnuntaisin klo 16.05 SVT2-kanavalla ja SVT Playssä jo edeltävänä yönä. Ohjelmaa ei lähetetä syyslomaviikolla 5. marraskuuta.