Andreas Ali Jonasson edustaa ryhmää, joka vaatii kallojen palautusta Suomeen. Foto: SVT

Delegaatio vaatii suomalaiskallojen palautusta

Uppdaterad
Publicerad

Karoliinisen instituutin kokoelmissa säilytettäviä suomalaiskalloja vaaditaan palautettavaksi Suomeen. Vaatimuksen takana on muun muassa ruotsinsuomalaisia järjestöjä, suomalaisviranomaisia ja tutkijoita.

Karoliinisen instituutin kokoelmissa on 82 pääkalloa, jotka instituutin mukaan ovat suomalaisia. Yli puolet kalloista kaivettiin esiin haudoista muun muassa Enossa, Pälkäneellä ja Rautalammilla 1800-luvun lopulla.

Suomalaisia kalloja pidettiin kiinnostavina, sillä suomalaisia pidettiin tuolloisen rotuopin mukaan Euroopan ulkopuolisena rotuna.

Delegaatio jätti keskiviikkona Karoliiniselle instituutille kirjeen, jossa vaaditaan kallojen palautusta Suomeen. Kirjeen allekirjoittajina on muun muassa suomalaisia seurakuntia, ruotsinsuomaisia järjestöjä ja edustajia sekä mahdollisia sukulaisia ja yksityishenkilöitä.

– Rotuopilla ja kallotutkimuksilla on ollut kielteinen vaikutus, joka ulottuu pitkälle ruotsinsuomalaisten historiaan ja asemaan. Vaadimme, että kallot palautetaan Suomeen ja haudataan, delegaation edustaja Andreas Ali Jonasson sanoo.

Mukana kirjettä jättämässä oli myös Sirpa Humalisto, jolla on sukua sekä Enossa että Rautalammilla, josta kalloja kaivettiin.

– Enolta kaivetut kallot voisivat olla sukulaisia, sillä siellä on äitini puolen sukua pienellä paikkakunnalla. 

Karoliininen instituutti toivottaa ryhmän vaatimuksen tervetulleeksi, mutta sanoo, ettei instituutti voi toimia ennen kuin vaatimus tulee valtion edustajalta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.