Metsäsuomalaiset esittäytyvät Suomessa

Uppdaterad
Publicerad

Suomen Kansallismuseossa on esillä laaja metsäsuomalaisnäyttely. Ruotsin ja Norjan asumattomille saloille asettuneet kaskenpolttajat säilyttivät pitkään omaleimaisen kulttuurinsa. Heidät kuitenkin tunnetaan paremmin Ruotsissa kuin vanhassa kotimaassaan Suomessa.

Prinssi Danielin isä, Olle Westling, on yksi tunnetuimmista metsäsuomalaisten jälkeläisistä. Hän innostui metsäsuomalaisuudesta jo ennen kuin tiesi olevansa itse äitinsä puolelta sukujuuriltaan metsäsuomalainen.

– Olen ylpeä taustastani, Olle Westling sanoo.

Metsäsuomalaiset

Ennen esittelemättömiä esineitä

Kansallismuseon Metsäsuomalaiset näyttely kertoo suomalaisista, jotka siirtyivät kaskiviljelijöiksi Ruotsin ja Norjan asumattomille metsäseuduille 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla. He ylläpitivät pitkään alkuperäisväestön keskellä omaleimaista kulttuuriaan ja säilyttivät oman kielensä aina 1960-luvulle saakka.

– Nimet on se, mikä on jäljellä tästä kielestä. On hyvin tärkeätä saada sinne näitä paikannimikylttejä ja ihmiset ovat hyvin tietoisia näistä suomalaisista juuristaan, sanoo Kööpenhaminan yliopiston lehtori Tuula Eskeland.

Näyttelyn esineet eivät ole koskaan aikaisemmin olleet näytteillä. Peltotyökalut ja viinapullot kertovat tarinaa kovaa työtä pelkäämättömästä kansasta. Ruotsin ja Norjan valtaväestöön metsäsuomalaisten perinteet eivät kuitenkaan levinneet.

– Sitä ei kovin suuressa määrin tapahtunut. He pitivät omat esineensä ja pikkuhiljaa heidän materiaaliseen kulttuurin tuli vaikutteita ruotsalaisesta, sanoo amanuenssi Antti Metsänkylä.

Sukututkimus nostanut arvostusta

Sukututkimuksen myötä monet ruotsalaiset ja norjalaiset ovat löytäneet metsäsuomalaisjuurensa ja niiden arvostus on vahvassa nousussa.

– Tämä näyttely saattaa innostaa monia sukututkimukseen, Olle Westling arvelee. Kysyttäessä mitä ruotsalaiset voisivat oppia metsäsuomalaisista, Westling vastaa:

– Tulevaisuudenuskoa ja sinnikkyyttä.

Myös Tage Erlanderilla metsäsuomalainen tausta

Ruotsin pitkäaikaisin pääministeri oli myös metsäsuomalaisten jälkeläinen. SVT Avoimessa arkistossa on nyt nähtävissä Tapio Tuomisen dokumenttiohjelma Tage Erlander ja hänen suomalaiset juurensta / Tage Erlander och hans finska rötter. Lue lisää oikean palstan jutusta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Metsäsuomalaiset

Mer i ämnet