Suomalaistutkijoiden mielipide sukellusvenejahdista

Uppdaterad
Publicerad

Suomessa uskotaan, että Ruotsin puolustusvoimilla on vahvat syyt käynnissä olevalle merioperaatiolle. Asiantuntijoiden mukaan uusi havainto voi lisätä epävakautta Itämeren alueella.

Suomessa seurataan tarkasti Ruotsin rannikolla käynnissä olevaa etsintäoperaatiota. Jos Ruotsin puolustusvoimat löytää sukellusveneen on kyseessä vakava aluevesien loukkaus. Suomalaisasiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, että Tukholman saaristosta etsitään sukellusvenettä tai jonkinlaista sukelluslaitetta.

– Koska Ruotsi on aloittanut toimet on painavampia syitä kuin kolme havaintoa, sanoo Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Sukellusvenejahti

– On todella vaikea kuvitella, että se olisi mitään muuta kuin sukellusvene, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun merisotaopin pääopettaja Jon von Weissenberg.

Luvaton rajanylitys vakava asia

Suomessa arvioidaan, että sukellusveneen paljastuminen kiristäisi tilannetta ja lisäisi epävakautta Itämeren alueella. Turvallisuustilanne olisi vaikeammin ennustettavissa.

– Alueella on enemmän sotilaallista toimintaa, sanoo Salonius-Pasternak.

Venäjän kasvanut aktiivisuus Itämerellä ei ole jäänyt huomaamatta Suomessakaan. Venäjä on viime vuosina pyrkinyt palauttamaan merellisen suorituskykynsä ja voimansa. Sukellusveneen löytyminen Ruotsin vesiltä olisi jatkumoa Venäjän merivoimien hyökkäävämpään toimintaan merillä.

– Venäjä on pystynyt palauttamaan merellisen suorituskyvyn, Venäjä pitää ottaa huomioon, summaa Weissenberg.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Sukellusvenejahti

Mer i ämnet