Foto: Yle

”Etäopetus nopea ratkaisu opettajapulaan”

Uppdaterad
Publicerad

Gotlantilainen äidinkielen opettaja Anna Anu Viik pitää yhtenä ratkaisuna opettajapulaan etäopetusta, jota hän myös itse kehittää. Se helpottaisi Viikin mukaan eri koulujen välillä kulkevien opettajien arkea ja mahdollistaisi myös pätevien opettajien palkkaamisen esimerkiksi Suomesta.

Gotlantilainen äidinkielen opettaja Anna Anu Viik opettaa noin kahtakymmentä lasta eri kouluissa. Opetuksessa hän käyttää myös kehittämäänsä oppimisalustapohjaista etäopetusta.

Koululaissa sitä ei ole, joten toistaiseksi etäopetusta voi käyttää ainoastaan täydentävänä osana opetusta. Viik olisi kuitenkin valmis panostamaan pätevään etäopetukseen täysillä.

äidinkieli

– Se antaisi mahdollisuuden opettaa isomman määrän oppilaita kerralla sen sijaan, että opettajan täytyy ajaa autolla eri koulujen väliä. Etäopetus mahdollistaisi myös pätevien opettajien rekrytoinnin Suomesta.

Epävarma työ ei houkuttele

Opettajakoullutuksen heikon kiinnostuksen Viik uskoo johtuvan muun muassa palkasta, suuresta vastuusta ja työolosuhteista. Esimerkiksi hän nostaa juuri suomen äidinkielen opettajien tilanteen.

– Äidinkielen opettajien kohdalla status on ehkä kaikista huonoin aineenopettajien hierarkiassa. Äidinkielen opettajana ei koskaan tiedä, onko 100-prosenttinen virka, riittävätkö tunnit. Opettajat kiertävät koulujen välillä, ja se on raskasta ja yksinäistä.

– Opettajakoulutukseen täytyy tietysti saada opettajia ja syyt heikkoon kiinnostukseen täytyy selvittää, ja miten ammatin statusta voi parantaa niin että koulutuksesta tulee houkutteleva.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

äidinkieli

Mer i ämnet