Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson kävi kannustamassa Perussuomalaisten Riikka Purraa Suomen eduskuntavaalien aikana. Foto: SVT

EU-parlamentin Konservatiivien ja reformistien ryhmä kasvaa mielipidemittauksissa

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsidemokraatit ja Perussuomalaiset ovat tiivistäneet yhteistyötään ja lähestyneet toisiaan viime vuosien aikana. Molemmat puolueet kuuluvat Euroopan parlamentin Konservatiivien ja reformistien ryhmään ECR:n, jonka kannatus kasvaa mielipidemittauksissa. Tutkijan mukaan puolueet asettavat esimerkiksi kotouttamispolitiikan ja konservatiiviset perhearvot korkealle asialistalle.

Uutissivusto Politicon kokoamien mielipidemittausten mukaan kansalliskonservatiivit ja äärioikeisto nostavat kannatustaan EU:ssa, kun taas vihreät menettävät asemiaan.

Politicon ennusteen mukaan Kansalliskonservatiivien ja reformistien ECR-ryhmästä tulisi Euroopan parlamentin kolmanneksi suurin. Sillä olisi yli 23 paikkaa nykyistä enemmän parlamentissa, jos EU-vaalit pidettäisiin tänä vuonna.

ECR-ryhmään kuuluvat sekä Perussuomalaiset että Ruotsidemokraatit ja tämä on vain yksi areenoista, jossa puolueet tekevät yhteistyötä. Puolueet asettavat esimerkiksi kotouttamispolitiikan ja konservatiiviset perhearvot korkealle asialistalle, sanoo politiikan tutkija Ann-Cathrine Jungar.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.