Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Saara Rissanen kertoo, miten hän suunnitteli avopuolisonsa kanssa otollisen ajankohdan asuntokaupoilleen. Foto: Marika Pietilä Löhnn, SVT

Eurosäästöt takasivat Saara Rissaselle voittoisat asuntokaupat Ruotsissa

Uppdaterad
Publicerad

Lidingössä asuva Saara Rissanen osti kesäkuussa asunnon Ruotsista. Euroissa säästänyt Rissanen sai 10 000 euron tilisiirrostaan ruotsalaiselle tililleen sievoisen summan: runsaat 116 000 kruunua. Vielä vuosi sitten kruunuja olisi tullut noin kymppitonnin vähemmän.

Kun Saara Rissanen kesäkuussa päätti ostaa avopuolisonsa kanssa sijoitusasunnon Linköpingistä, hän teki kruunun kurssin ansiosta kannattavat kaupat. Rissanen oli tehnyt omat säästönsä euroissa Suomen puolella ja 10 000 euroa muuttui Ruotsin tilille lompsahtaessaan noin 116 500 kruunuksi.

– Veikkaisin, että vuosi sitten olisin saanut ehkä jotain 105 000 kruunua maksimissaan, koska kurssihan oli aika lähellä 1:10 pitkäänkin, Rissanen kertoo arvioineensa.

10 000 kruunun kasvu vuodessa

Rissanen teki tilisiirron 22. kesäkuuta, jolloin yksi euro maksoi Riksbankenin mukaan 11,74 kruunua. Tasan vuotta aiemmin, kun kruunun kurssi ei vielä ollut vajonnut yhtä voimakkaasti, eurolla sai vain 10,67 kruunua. Tuolloisella kurssilla Rissanen olisi saanut tililleen noin 10 000 kruunua vähemmän.

Otollinen siirtoajankohta ei tullut Rissaselle yllätyksenä, sillä hän kertoo työmatkojensa vuoksi seuranneensa kruunun kurssia:

– Olen vähän miettinyt, että kummalta tililtä maksan: Maksanko Ruotsin-tililtäni, jonne palkkani siis tulee vai eurotililtäni Suomesta. Lähinnä nyt viime aikoina olen maksanut mieluummin eurosäästötililtäni, kuin että olisin käyttänyt Ruotsin kruunutiliä, koska yksinkertaisesti se ei vain ole ollut kannattavaa.

Pankkien siirtokursseissa isoja eroja

Moni euroalueelta tuleva voikin tällä hetkellä saada mukavan määrän rahaa taskuunsa vaihtaessaan eurojaan Ruotsin kruunuiksi.

Eri pankkien ja niiden rinnalle viime vuosina tulleiden vaihtoehtoisten pankkipalveluiden valuuttakurssit vaihtelevat kuitenkin paljon. Kuluttaja voi tehdä huomattaviakin säästöjä valitsemalla palvelun, jonka valuuttakurssi sen lisäämine marginaaleineen on edullinen.

Kuluttajavirasto Konsumentverketin sivulla voit verrata eri pankkien perimiä maksuja valuuttasiiroista.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.