– Olisi hyvä, jos Ruotsissa olisi lisää ratoja. Paljon porukkaa harrastaa discgolfia, ja radat ovat täynnä ihmisiä päivät pitkät, sanoo Jani Mäkinen.
Ruotsin frisbeeliiton Svenska Discgolfförbundetin tietojen mukaan rekisteröityjen kierrosten määrä on ollut reilussa nousussa viime vuosien aikana. Liiton mukaan myös jäsenien määrä jatkaa yhä kasvuaan.
Järvassa kasvanut ruotsinsuomalainen Jani Mäkinen on ollut koukussa lajiin yli 20 vuotta. Hän on osallistunut useisiin kilpailuihin vuosien varrella ja kilpaillut jopa Ruotsin mestaruudesta.
– Mielestäni tämä on hyvä harrastus, koska saa olla paljon ulkona. Harrastuksessa voi myös kehittyä nopeasti ja päästä kilpailemaan, Mäkinen sanoo.
Monet radat ovat ilmaisia
Ruotsissa on tällä hetkellä yli 600 frisbeegolfrataa, ja monissa niistä saa pelata ilmaiseksi. Huddingen Visättrassa sijaitsevalla radalla voi myös lainata kiekkoja ilmaiseksi.
– Kiinnostus lajiin on ollut hitaassa kasvussa. Pandemian jälkeen tuli valtava buumi, kun urheilukeskuksia suljettiin ja ihmisiä kannustettiin ulkoilemaan, sanoo Mattias Gravelei, joka muun muassa on ollut mukana rakentamassa Visättran frisbeegolfrataa.
Suomi ykkössijalla maailmassa
Frisbeegolf on erittäin suosittu laji myös Suomessa. Suomen frisbeegolfliiton mukaan siellä pelataan eniten frisbeegoflia maailmassa. Joka viides aikuinen harrastaa lajia. Maasta löytyy myös lähes 1000 pelirataa.
– Todella moni Suomessa pelaa discgolfia. Toivottavasti myös Ruotsissa tulee lisää porukkaa pelaamaan, Jani Mäkinen tuumii.