Göteborg hakee kaksikielisyyden mallia Haningesta

Uppdaterad
Publicerad

Göteborgin kunta selvittää parhaillaan mahdollisuuksia kaksikielisen kunnallisen opetuksen aloittamiseksi.

Kouluasioiden tarkastusvirasto sulki ruotsinsuomalaisen vapaakoulun reilu vuosi sitten, ja siitä lähtien oppilaat ovat olleet kunnan järjestämän lakisääteisen äidinkielen tuen varassa. Sitä on annettava vähintään 80 minuuttia viikossa. 

Osa lasten vanhemmista on ilmaissut tyytymättömyytensä ja huolensa suomen kielen opetuksen tilasta vapaakoulun lakkauttamisen jälkeen. Alkukesästä ruotsinsuomalaiset keräsivät yli 200 nimeä kansalaisaloitteseen, jossa haluttiin Göteborgin kunnan ottavan vastuun kaksikielisen koulun tai luokkien perustamisesta.

Asiasta on nyt meneillään selvitys, jonka on määrä valmistua huhtikuussa. 

Sverigefinska skolan i Göteborg

”Otamme tämän vakavasti”

Kouluasioista vastaava kunnanneuvos Karin Pleijel (MP) sanoo SVT Uutisille, että vähemmistölasten kielenopetus on korkealla tärkeysjärjestyksessä.

– Teemme kovasti töitä ratkaistaksemme asian. Esimerkiksi Lundbyn kaupunginosassa, jossa vapaakoulu sijaitsi, lapsilla on mahdollisuus saada 180 minuuttia äidinkielentukea viikossa. Joissakin kaupunginosissa lapset joutuvat vaihtamaan koulua saadakseen äidinkielenopetusta ja ymmärrän, että se voi olla hankalaa.

”Tavoitteena kaksikielinen koulu”

Meneillään olevaan selvitykseen on tarkoitus sisällyttää esimerkiksi tutkimustuloksia kaksikielisyydestä, vähemmistölainsäädäntöä sekä vanhempien ja ruotsinsuomalaisen neuvoston mielipiteitä. Mallia on haettu myös Haningen kunnasta, jossa pitkän tauon jälkeen aloitettiin kaksikielinen kunnallinen opetus vuosi sitten syksyllä.

– Tavoitteena on tukea ja lisätä kaksikielistä opetusta kunnassa ja toivottavasti aloittaa kaksikielinen koulu, vähemmistöasioiden prosessijohtaja ja selvitystä koordinoiva Ulla Jonsson kertoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Sverigefinska skolan i Göteborg

Mer i ämnet