”Haluan pystyä puhumaan isovanhemmilleni”

Uppdaterad
Publicerad

Skövdessä käynnistyi syksyllä ilmainen suomen kielen kurssi nuorille – nuorten omasta toiveesta. Vapaa-ajankoti Nyeportissa kokoontuu joka torstai kymmenisen nuorta tunniksi oppimaan suomea.

Skövden nuorisotalo Nyeportin kurssi on yksi kunnan satsauksista lapsiin ja nuoriin. Suomen kielen kurssi järjestetään kunnan hallintoaluerahoista.

Kunta teki keväällä kyselyn yläaste- ja lukioikäisille mahdollisesta kiinnostuksesta kielen oppimiseen. Kymmenisen nuorta ilmoittautui ja kurssi aloitettiin syyskuussa. Monella nuorella toinen vanhemmista tai isovanhemmista on suomenkielinen.

haloohallintoalue

– Haluan oppia suomea, jotta voin ymmärtää sukulaisiani paremmin.  Isoäitini ja isoisäni puhuvat suomea, mutta en ymmärrä kaikkia heidän käyttämiään sanoja, lukion kolmatta vuotta käyvä Thomas Richardsson kertoo.

Nuoret väliinputoajia

Opettaja Taru Fogelström kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt, että niinkin moni nuori tulee kurssille. Kurssilla puhutaan ja luetaan, keilataan, fiikataan tai leivotaan. Tarkoituksena on saada suomi luontevasti mukaan.

– Nämä nuoret ovat vähän väliinputoajia, heillä ei ole ollut koulussa suomen kieltä eikä vapaa-aikana, mutta moni kuitenkin haluaa oppia suomea.

”Ilman tukea ei tapahtuisi mitään”

Skövden kunta on kuulunut suomen kielen hallintoalueeseen vuodesta 2012 lähtien. Reilun 50 000 asukkaan kunta saa valtiontukea toimintaan 990 000 kruunua vuodessa. Suomalaistaustaisia lasketaan olevan Skövdessä yli 4000.

– Tuntuu siltä, että asiat ovat menneet eteenpäin, mutta ehkä ei ihan niin nopeasti kuin haluttaisiin, kunnan vähemmistökoordinaattori Anoo Niskanen Naing sanoo.

Kunnassa on esimerkiksi käyty pitkään keskustelua suomenkielisistä kylteistä. Päätös tehtiin viime vuonna, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut.

– Kyllä valtiontuki riittää Skövden kunnalle, palkkani otetaan siitä summasta ja teen puoliaikatyötä, joten suurin osa rahasta menee toimintaan. Mutta jos ei saataisi tukea niin ei tapahtuisi yhtään mitään.

Viime aikoina kunta on panostanut etenkin lapsiin ja nuoriin. Yksi tärkeä satsaus on esikoululuokkaa käyvien lasten kielituki, joka maksetaan hallintoaluerahoista.

– Niin kauan kuin esikoululuokat eivät ole osa vähemmistölakia, tuemme niitä, Anoo Niskanen Naing kertoo.

”Haluan uskaltaa puhua”

Taru Fogelströmin mukaan nuorten suomen kielen kurssia on tarkoitus jatkaa myös keväällä.

– Onhan täällä paljon enemmän nuoria, jotka pitäisi saada mukaan. Meidän pitää vain löytää ne nuoret.

Kurssia käyvä Sara Kardirsson kertoo puhuneensa suomea lapsena, mutta unohtaneensa jonkin verran.

– Haluan mielelläni oppia kirjoittamaan ja lukemaan. Haluan uskaltaa puhua enemmän.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

haloohallintoalue

Mer i ämnet