Helsinki lisää maahanmuuttajien rekrytoimista

Publicerad

Helsingin kaupunki pyrkii lisäämään maahanmuuttajien osuutta työntekijöistään. Tavoitteena on palkata heitä samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukkaina.

Lähemmäs 40 000 ihmistä työllistävä Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Viime vuosina se on määrätietoisesti lisännyt maahanmuuttajien osuutta henkilöstöstä. Helsinkiläisistä jo 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

– Meillä pitäisi olla muunkielistä väkeä myös 11 prosenttia henkilöstössä. Olemme tällä hetkellä vasta noin puolivälissä sitä tavoitetta, sanoo Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo.

– Maahanmuuttovirtaa tapahtuu sekä ulkomailta että maan sisältä, joten meillä pitää olla valmiuksia palvella. Parhaiten se toimii siten, että meillä on myös tätä muunkielistä väkeä palveluksessamme, Tulensalo perustelee.

Maahanmuuttajien palkkaaminen etenee kuitenkin vaihtelevasti kaupungin eri yksiköissä. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat sijoittuvat toistaiseksi lähinnä kiinteistö- ja ravitsemuspalveluihin sekä terveydenhuoltoon. Pitkälle koulutetuilla on vaikeuksia päästä koulutustaan vastaavaan työhön.

– Pyrimme mataloittamaan näitä kynnyksiä, eli pätevyys- ja kielitaitovaatimuksia, voidaksemme palkata heitä tehtäviin, joissa suomenkielen taito ei ole niin tärkeä, Hannu Tulensalo sanoo.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.