Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
YK:n lähes kaksiviikkoinen ilmastokokous COP28 on käynnistynyt Dubaissa. Ruotsin edustaja YK:n ilmastopaneelissa, Lundin yliopiston ilmastotieteen professori Markku Rummukainen vastaa videolla muun muassa siihen, miltä Kiinan päästötilanne näyttää tällä hetkellä. Foto: SVT

Ilmastotieteen professori näkee edistystä monella alalla

Uppdaterad
Publicerad

Torstaina alkanutta YK:n ilmastokokousta pidetään tärkeimpänä sitten Pariisin ilmastokokouksen vuonna 2015. Tuolloin osallistujat pääsivät sopuun siitä, että maapallon lämpeneminen ei saisi ylittää 1,5 astetta. Dubain COP28-kokouksen tärkein tehtävä on Pariisin ilmastosopimuksen seuranta.

Dubain ilmastokokouksen ennätyksellisten 70 000 osallistujan on tarkoitus arvoida riittävätkö toimet, jotta ilmastopäästöjen puolitus vuoteen 2030 ja niiden täysi nollaaminen vuoteen 2050 onnistuisi.

Öljy ja kaasu luupin alle

Fossiilisten polttoaineiden lisäksi myös öljystä ja kaasusta on päästävä eroon – seikka, jota ei ole nostettu esiin missään aiemmassa YK:n ilmastokokouksessa. Myös ilmastosopeuttamiseen tarkoitettujen rahojen saajat on määriteltävä. Viime vuonna perustettu rahasto jo tapahtuneiden, ilmastonmuutoksesta aiheutuneiden vaurioiden korjaamiseen on saatava käyntiin, ja on päätettävä siitä, kuka maksaa ja kelle.

Ruotsin edustaja varovaisen positiivinen tulevaisuudelle

Markku Rummukainen on ilmastotieteen professori ja Ruotsin edustaja YK:n ilmastopaneelissa. Vaikka puolentoista asteen raja saattaa ylittyä jo vuonna 2030, ja maapallon lämpeneminen voi saavuttaa jopa kolme astetta, on Rummukainen varovaisen positiivinen – ainakin pitemmällä tähtäimellä. Hän näkee edistystä tapahtuneen monella alalla, ja vaikka menneen vuoden konkreettiset esimerkit ilmastonmuutoksen aiheuttamista kriiseistä yhä pahentuvat, on myös sillä joitakin positiivisia seurauksia. Ilmastonmuutoksen konkreettisten seurausten näkeminen on poistanut keskustelusta epäilevät äänet.

– Kun itse kokee jotakin outoa ilmaston puolelta, vaikka lämpöaalto, kuiva kausi, kovat sateet ja tulvat, niin silloin alkaa miettimään enemmän sitä, mitä tällä pitäisi tehdä, Ja maat, jotka kärsivät tästä kaikista eniten ovat hyvin selkeitä siitä, että päästöjä pitää vähententää ja sopeutumista auttaa.

Katso videolta, mitkä seikat professori Markku Rummukaisen mielestä ovat edistyneet, miltä tilanne näyttää maailman suurimmissa ilmastopäästömaissa, ja miten hän näkee suhtautumisen ilmastokysymykseen tällä hetkellä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.