– Minulle se oli rehellisempi tapa kertoa, että olen tosiaan käyttänyt mielikuvitustani. En ole matkustanut Tuusulaan, enkä ole haastatellut hänen perhettään. Näytelmä ei ole sillä tavalla dokumentäärinen kertomus vaan olen keksinyt täysin fiktiivisen hahmon, joka voi kertoa tarinan, ohjaaja Marcus Lindeen kertoo.
Näytelmässä sisar etsii selitystä veljensä teoille tämän kirjoittamilta internetsivuilta. Esikuvien joukosta löytyy muun muassa ekofasisti Pentti Linkola.
– Ympäristön puolesta taisteleminen on hyvä asia, mutta Pentti Linkolan maailmassa siihen liittyy pahuus muita ihmisiä kohtaan. Hän on iloinen, kun ihmisiä kuolee, Marcus Lindeen pohtii.
Tarinan fiktiivinen sisar vetääkin johtopäätöksen:
– Veljeni ei ollut vain hullu tai terroristi. Hän oli ympäristöaktivisti.
Koulusurmien lisäksi näytelmä käsittelee kahta muuta yhden miehen taistelua; isän, joka vaatii oikeutta tavata lastaan, sekä kuuron, joka vaatii oikeutta käyttää viittomakieltä, ja sen avulla pääsyä
yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.
Näytelmä on Marcus Lindeenin lopputyö Dramaattisen instituutin
ohjaajalinjalla. Sen viimeinen esitys on keskiviikkona 7.5.