Katri Helena on piirtynyt syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan. Koskettavia kappaleita kuudella vuosikymmenellä, hittejä, ikimuistoisia esiintymisiä. Syyttä ei häntä kutsuta nimenomaan sinivalkoiseksi ääneksi.
– Onhan se sellainen kunnianimitys, mutta en oikeastaan osaa ottaa sitä painolastiksi reppuun, vaan teen vaan tätä niin hyvin kuin osaan, Katri Helena kertoo.
Mitä se on, mitä te saatte yleisöltä, kun yleisö tietenkin saa teiltä kaikennäköistä voimaa ja sellaista?
– Saan sitä samaa, yritän aina olla läsnä eli juuri siinä tarinassa, mitä kerron. Ja silloin se menee kuulijan mieleen, ja silloin meillä tulee sellainen yhteiseläminen kaikkien kanssa siinä tunnelmassa, mikä milloinkin on menellään.
Puhelinlankoja toivotaan edelleen
Katri Helena veti torstaina Tukholmassa konserttitalon likipitäen täyteen. Uutiset kävi tapaamassa häntä harjoituksissa juuri ennen konsertin alkua. Ohjelmistossa oli musiikkia viimeisimmältä levyltä ja totta kai myös klassikoita, joista osa on erityisen rakkaita artistille itselleenkin.
– Muun muassa Katson sineen taivaan, Anna mulle tähtitaivas, Katson autiota hiekkarantaa, Lintu ja lapsi, Ei kauniimpaa, Syysunelma ja sitä rataa. Ja ne on minullakin aina mukana ohjelmistossa. Ja puhelinlankojakin vielä toivotaan, ja kyllä se täällä kovalevyllä on sekin vielä.
Katri Helena on viime vuosina esiintynyt Ruotsissa harvakseltaan. Toisin oli silloin, kun suomalaisten maahanmuutto oli voimakasta.
– Ruotsissa en ole hirveän paljon tehnyt konsertteja, sen sijaan täällä kyllä tanssimusiikkia tehtiin 70-luvun lopulla, 80-luvulla aika paljon. Muutamia kertoja vuodessa täällä käytiin. Silloin kerran kokeiltiin konsertteja, mutta ne ei onnistuneet ollenkaan. Sen jälkeen, kun mentiin tanssipaikalle, niin oli tupa täynnä, Katri Helena muistelee.