Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittu Martti Paananen on toiminut puolitoista vuotta Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja aikaisemmin viisi vuotta seurakunnan pappina. Valtuuskunnan työssä hän korostaa yhteistyön merkitystä.
– Ymmärtääkseni sinne johtokuntaan oli vaikea saada ihmisiä ja olin siihen kyllä lupautunut jo, mutta vielä vaikeammaksi osoittautui puheenjohtajan löytäminen. Ehkä olin se huonoin sanomaan ei. Johtokunnassa meitä on viisi ja siellä kannetaan yhdessä vastuu.
Vaikuttaa, edustaa ja tiedottaa
Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan tehtävänä vähemmistön kattojärjestönä on vaikuttaa, edustaa ja tiedottaa eri kysymyksistä joista kielikysymys on ylitse muiden.
– Pyrimme vahvistamaan mahdollisuuksia suomen kieleen vauvasta vaariin eli esikouluissa, kouluissa – ja vanhustenhoidossa, minkö merkitys kasvaa. Hallintoalueita on tullut lisää, mutta sielläkin on puutteita, joita pyritään kehittämään.
Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta valitsi uuden puheenjohtajansa viikonlopun täysistunnossaan.