Koulutarkastuslaitoksen mukaan kaikki puutteet Kistan ruotsinsuomalaisessa koulussa on nyt korjattu. Foto: SVT

Kistan ruotsinsuomalaisen koulun tulevaisuus jälleen valoisa

Uppdaterad
Publicerad

Kistan ruotsinsuomalaisen koulun tulevaisuus ei näyttänyt kirkkaalta viime keväänä, mutta uuden rehtorin virkaan astumisen jälkeen tulevaisuus näyttää nyt valoisalta.

Puoli vuotta sitten, Kistan ruotsinsuomalainen koulu oli sulkemisuhan alla huonon työjärjestyksen vuoksi. Uuden rehtorin Kjell Blomsterin myötä, koulutarkastuslaitoksen mukaan kaikki puutteet Kistan ruotsinsuomalaisessa koulussa on nyt korjattu. Ja oppilasmäärät ovat kasvussa.

– Ei ollut kyse siitä, että koulun laatu olisi ollut huono. Ongelma oli koulun huonoa johtamisessa.

”Ruotsalainen koulu, jolla on suomalaista laatua”

Uusi rehtori on myös ottanut käyttöön ruotsalaisissa kouluissa jokseenkin epätavallisia toimenpiteitä.

Koulussa selvitetään nyt mahdollisuutta antaa oppilaille todistus jo neljänneltä luokalta.

Myös jälki-istunnot on otettu käyttöön huonokäytöksisille oppilaille.   

– Me haluamme ruotsalaisen koulun, jolla on suomalaista laatua. Vanhemmat haluavat järjestyksen kouluun. Jälki-istuntoa ei ole vielä tarvittu käyttää koulussa.

Isot erot koulujen välillä

Kjell Blomster on halunnut antaa opettajille valtuuksia toimia rauhattomuutta tai huonoa käytöstä vastaan.

Hänen mukaansa ruotsalaiset opettajat eivät puutu oppilaiden käytökseen, koska siitä saattaa koitua opettajille itselleen ongelmia – ja tässä onkin yksi isoista eroista suomalaisten ja ruotsalaisten koulujen välillä.   

– Opettajat ovat tyytyväisiä. Jos oppilas on vaikea luokkaretkellä, niin opettajalla on valtaa lähettää hänet takaisin kouluun rehtorin huoneeseen. Suomessa se toimii jo näin, me haluamme samankaltaista toimintaa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.