Tulli pääsi salakuljetusringin jäljille, kun nuuskaa salakuljetettiin Etelä-Suomeen. Foto: TT

Laaja salakuljetus: 12 tonnia nuuskaa rajan yli

Uppdaterad
Publicerad

Useita ihmisiä epäillään ammattimaisesti organisoidusta nuuskan salakuljetuksesta Ruotsin ja Suomen rajalla. Tulli epäilee, että kahdeksan henkilöä on salakuljettanut Ruotsista Suomeen yhteensä 12 700 kiloa nuuskaa.

Jutussa on pääepäiltynä noin 50-vuotias Haaparannalla asuva Suomen kansalainen, jonka apuna on ollut Ruotsissa asuva nuorempi henkilö. Muiden epäiltyjen kotipaikat ovat Suomessa.

Kaikkia epäiltyjä epäillään törkeästä veropetoksesta ja salakuljetuksesta. Salakuljetus tapahtui Tullin mukaan vuosina 2016–2018 ja nuuskan vältettyjen valmisteverojen määrä on arviolta 4,6 miljoonaa euroa.

Tullin mukaan nuuskaa on salakuljetettu vastaanottajille Suomeen Kemi-Tornion alueen kautta useilla henkilöautoilla kymmenien kilojen erissä. Suomessa nuuska on siirretty vastaanottajien omiin ajoneuvoihin, jonka jälkeen nuuska on kuljetettu eri ostajille pääasiassa Helsingin seudulle.

Jutun esitutkinta on päättymässä ja se siirtyy syksyn aikana syyttäjälle.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.