”Lestadiolaisuus on minulle voimavara”

Uppdaterad
Publicerad

Kahden lapsen lestadiolaisäiti otti yhteyttä Uutisiin ja kertoi olevansa pettynyt sarjamme antamaan yksipuoliseen kuvaan. Hänen mielestään perhesuunnittelu voi olla vanhempien oma asia myös lestadiolaisuudessa.

Lestadiolaisnaisten äitiydestä kertova reportaasisarja ”Jumalan kohtu”  on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa – sekä Ruotsissa että Suomessa.

Nuori, kolmen lapsen lestadiolaisäiti otti tuohtuneena yhteyttä Uutisiin ja kertoi oman näkemyksensä. Hänen mukaansa sarjassamme nousee esiin liian yksipuolinen kuva lestadiolaisäidin roolista. Nainen haluaa esiintyä anonyyminä, ja olemme muuttaneet hänen toiveestaan myös hänen äänensä.

#jumalankohtu

–Olen tosi pettynyt siihen, että tässä dokumenttisarjassa kuva lestadiolaisnaisista on synkkä ja surullinen. En tarkoita, ettenkö uskoisi julkisuuteen tulleita tarinoita, mutta itse edustan iloisempaa puolta asioista, nainen kertoo.

”Ehkäisystä voi jokainen päättää itse”

Haastattelemamme naisen mukaan kyse on henkilökohtaisesta uskosta. Hänen mukaansa moni vanhoillislestadiolainen kokee sen iloisena positiivisena voimavarana elämässä. Ehkäisykiellosta hän sanoo, että siitä jokainen lestadiolainen voi päättää itse.

–Kyllä jokainen lapsi silti on Jumalan luomistyötä. Koen että lestadiolaisena naisena olen hyvin vapaa, mulla on oikeus omaan kehoon. Mulla on mies,jonka kanssa perhesuunnitteluasiat ovat täysin omissa käsissämme, nainen toteaa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

#jumalankohtu

Mer i ämnet