Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Kamux OYJ:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju kertoo, miten matala kruunun kurssi näkyy yrityksen toiminnassa. Foto: Tomas Hallstan, SVT

Matala kruunun kurssi lisää käytettyjen autojen vientiä

Uppdaterad
Publicerad

Käytettyjen autojen vienti Ruotsista ulkomaille on kasvanut merkittävästi matalan kruunun kurssin aikana. Tämän vuoden alkupuoliskolla vienti kasvoi peräti 30 prosenttia. Ruotsissa toimiva suomalainen autokauppaketju on huomannut, että käytettyjä autoja on jo vaikeampi hankkia kuin ennen.

Vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana vietiin ulkomaille lähes 71 000 autoa, kertoo Trafikanalys -viranomaisen tilastot. Jo viime vuonna kasvu oli parinkymmen prosentin paikkeilla. Ruotsalainen käytetty on jo pitkään ollut kysytty Suomessa ja nyt ovat alan toimijat uuden ongelman edessä. Ruotsista on entistä vaikeampaa löytää sopivia autoja.

Edullinen kruunun kurssi on luonnollisesti tehnyt Ruotsista ostettavan käytetyn entistä kiinnostavammaksi. Mutta autokaupan kokemuksen mukaan hinta ei ole ratkaiseva tekijä, kun Ruotsista viedään auto esimerkiksi Suomeen.

Tilanteen vaikutukset käytettyjen autojen markkinoihin Ruotsissa voivat olla kielteiset. Viisi vuotta nuorempien autojen vienti on kasvanut peräti 52 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsin käytettyjen autojen keski-ikä nousee, kun uudehkot käytetyt siirtyvät muualle Eurooppaan. 

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.