Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla juuri valmistuneet ylioppilaat Hanna Lehikoinen ja Harri Kviby kertovat tulevaisuuden suunnitelmistaan ja pohtivat, miltä heidän tulevaisuutensa näyttää työmarkkinoilla. Foto: SVT

Näillä kevään ylioppilailla jatkosuunnitelmat ovat selvillä – töitä Ruotsissa ja maailmalla

Publicerad

Ylioppilasjuhlat ovat käynnissä, ja pian lukiosta valmistuvat ottavat ensiaskeleensa aikuis- ja työelämään. Kevään ylioppilailla Hanna Lehikoisella ja Harri Kvibyllä työsuunnitelmat ovat jo valmiina. Joka viidennellä nuorella jatkosuunnitelmat eivät kuitenkaan ole yhtä selvät.

Ruotsinsuomalaiset nuoret Hanna Lehikoinen ja Harri Kviby valmistuvat tänä keväänä ylioppilaiksi. Heitä yhdistää muun muassa se, että molemmat suhtautuvat tulevaisuuteensa optimistisesti.

Joka viides nuori on työelämän ulkopuolella

Ruotsin tilastokeskuksen tiedoista selviää, että kuitenkin noin joka viides nuori Ruotsissa oli viime vuonna työtön tai vailla opiskelupaikkaa.

Nuorisotyöttömyys on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut 17:n ja 25:n prosentin välillä. Tänä aikana se oli alhaisin vuonna 2018 ja korkein pandemian aikana vuonna 2021.

Ruotsin nuorisotyöttömyys prosenteissa vuosilta 2013–2023. Työttömyys ilmoitetaan osuutena työvoimasta. Suuri osa kaikista 15–24-vuotiaista ei kuulu työvoimaan, koska monet heistä ovat opiskelijoita eivätkä etsi työtä. Foto: Lenh Duong, SVT Nyhetsgrafik

Naisten työttömyys matalampi

Naisten työttömyys on ollut lähes koko tämän ajanjakson alhaisempi kuin miesten. Viime vuonna kokonaistyöttömyysaste oli hieman runsaat 22 prosenttia.

Kevään ylioppilaat Lehikoinen ja Kviby eivät ole huolissaan työttömäksi jäämisestä. Molemmilla on myös selkeä kuva siitä, mitä he haluavat tehdä tulevaisuudessa.

Ensin on aika juhlia

Ennen aikuisten maailmaan siirtymistä molemmat aikovat juhlia ylioppilaaksi valmistumista.

Kviby on kutsunut suomalaisia sukulaisiaan Ruotsiin juhlimaan. Lehikoinen on jo juhlinut jonkin verran Ruotsissa, ja suunnitelmana on, että juhlinta jatkuu, kun hän menee kesällä käymään Suomessa.

– On tosi, tosi kiva vihdoin valmistua koulusta, sanoo Lehikoinen.

Videolla juuri valmistuneet ylioppilaat Hanna Lehikoinen ja Harri Kviby kertovat tulevaisuuden suunnitelmistaan ja pohtivat, miltä heidän tulevaisuutensa näyttää työmarkkinoilla.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.