Northland Resources sai suursijoittajan

Uppdaterad
Publicerad

Folksamin, Metson, Peabin ja riskipääomayhtiö Norrskenetin perustama konsortio on päättänyt sijoittaa 100 miljoonaa dollaria konkurssiuhan partaalla olevaan kaivosyhtiö Northland Resourceen.

Valtiollinen LKAB on mukana hankkeessa riskipääomayhtiönsä kautta. Uusien sijoittajien esittelemä  rahoitusratkaisu mahdollistaa kaivossuunnitelmien toteuttamisen ja tavoitteena on saada täysimääräinen tuotanto käyntiin vuoden 2014 loppupuolella.

Rahoitusratkaisu täytyy kuitenkin hyväksyttää yhtiön nykyisillä päärahoittajilla. Tämä päätös on määrä tehdä tiistaina järjestettävässä kokouksessa. Northlandin johto neuvottelee myös yhtiön pankkitilien jäädyttämisen purkamisesta.

Riittävätkö rahat?

Konsortio sijoittaa hankkeeseen 100 miljoonaa dollaria. Tämän lisäksi yhtiön joukkovelkakirjalainoja aikaisemmin ostaneet kolme suurjoittaa ovat sanoneet olevansa valmiita sijoittamaan vielä 120 miljoonaa dollaria. Northland Resources tarvitsee kuitenkin vielä yli 100 miljoonaa dollaria saadakseen kokoon ne 335 miljoonaa dollaria, jotka yhtiö tarvitsee selvitäkseen rahoitusvaikeuksistaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Karl-Axel Waplan sanoi kuitenkin torstaiaamuna järjestetyssä tiedotustilaisuudessa olevansa vakuuttunut siitä, että lainat saadaan merkittyä tai jopa ylimerkittyä.  Torstai-iltana pitäisi ratketa, voidaanko kaupankäynti Northlandin osakkeilla aloittaa jälleen Oslon pörssissä.

Journalistit ja sijoittajat epäluuloisia

Useat toimittajat ja sijoittavat kyseenalaistivat kuitenkin Northlandin suunnitelmat Waplanin kanssa käymänsä puhelinkokouksen jälkeen. Northlandin johtoa syytettiin myös tiedon pimittämisestä osakkeenomistajilta ja sijoittajilta.

Vakuutusyhtiö Folksamin eroava johtaja Anders Sundström on kuitenkin vakuuttunut siitä, että talouskriisissä oleva Northland on hyvä sijoitus Folksamille ja sijoittajille.

– Se on suhteellisen pieni sijoitus, 25 miljoonaa dollaria, jonka Folksam Sak ja Folksam Liv tekevät. Se on hyvää tuottoa, rahoille saadaan hyvä korko. Ja tuoreen rahoitusratkaisun kanssa tilanne näyttää oikein hyvältä, toteaa Sundström.

Sundströmin mukaan sijoitusriski on ”okej” ja toteaa, että tärkeintä on miltä Folksamin sijoitussalkku näyttää kokonaisuudessaan.

Sundströmin lausunto herättää arvostelua

– Se on toki hyvä, että joku haluaa sijoittaa ja tukea yhtiötä. Sundströmin positiivinen asenne, ilman pienintäkään kritiikkiä, saattaa kuitenkin houkutella tavallisia säästäjiä ostamaan yhtiön osakkeita. Silloin voimme saada vielä 10 000, ehkä jopa 15 000 uutta sijoittajaa, jotka menettävät rahaa tämän yhtiön takia, toteaa Avanzan ekonomisti Claes Hemberg.

– Yhtiöllä on edessään pitkä kuiva kausi, joka voi viedä vuosia. Jos olet suursijoittaja, sinulla on varaa odottaa ja sijoittaa tarvittaessa lisää rahaa.  Piensijoittajien, jotka ovat jo menettäneet miljardeja kruunuja, tuskin kannattaa enää sijoittaa kruunuakaan.

Hemberg syyttää myös Anders Sundströmiä siitä, että tämä ”puhuu” yhtiön osakekurssia ylös.

– Täytyy olla hieman vivahteikkaampi kun on tekemisissä tavallisten ihmisten kanssa, toteaa Hemberg.

LKAB ei havittele kaivosta

Valtiollinen LKAB sijoittaa hankkeeseen riskipääomayhtiönsä kautta. LKAB:n toimitusjohtajan Lars-Eric Aron mukaan yhtiöllä ei ole kuitenkaan mitään suunnitelmia ottaa haltuunsa Kaunisvaaran kaivos Pajalan ulkopuolella.

– Me jatkamme työtä oman kasvusuunnitelmamme kanssa ja keskitymme uusien kaivosten perustamiseen Svappavaaraan. Meidän yhteistyömme konsortiossa on taloudellinen sijoitus, jolla pyritään löytämään pitkäaikainen ratkaisu Northlandin ongelmiin.

Aron mukaan koko Norrbottenin kaivostoiminnalle on tärkeää, että Northland pystyy jatkamaan toimintaansa.

– On tärkeää, että elinkeinot laajenevat. Myös palvelusektorin jatkuva kehittyminen on tärkeää.

Kaivostyöläiset helpottuneita

Pajalassa tieto Northlandin rahoituskriisin ratkeamisesta otettiin vastaan helpottuneena.

– Kaikki ovat helpottuneita ja iloisia tänään. Meidän käsityksemme mukaan tämä on todella hyvä ratkaisu, sillä konsortiosta löytyy sekä rahoituksellista että kaivosalaan liittyvää osaamista, toteaa Malmivaaran IF Metallin puheenjohtaja Tomas Nilsson.

Nilsson vierailee torstaina Kaunisvaaran kaivoksessa ammattiliitto IF Metallin johtajan Anders Ferben kanssa.

– On aina yhtä hauska vierailla paikassa, jossa muutama vuosi sitten oli vain ihan tavallinen pohjoinen suo, ja jonne on ennätysvauhtia kasvanut toimiva kaivos, toteaa Tomas Nilsson.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.