Lumisade yllätti Tampereella. Foto: Tiina Kokko / YLE

Räntä ja lumi piiskaavat Suomea

Uppdaterad
Publicerad

Harvinaisen kylmä sää on tuonut lumisateita keskelle Suomen suvea. Lunta on satanut osissa Lappia, Pohjois-Pohjanmaata ja Keski-Suomea. Kilpisjärven Saana-tunturilla hätyyteltiin pakkasennätystä, kun lämpötila putosi aamuyöllä 6,2 pakkasasteeseen.

Pakkanen hätyyttelee Suomessa kaikkien aikojen kesäkuun pakkasennätystä, joka mitattiin Inarissa vuonna 1962. Tuolloin pakkasta oli seitsemän astetta. Viime yön lämpötilat olivat kauttaaltaan Suomessa harvinaisen kylmiä. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan mittausasemalla lämpötila laski 3,7 lämpöasteeseen. Idässä yön alimmat lämpötilat vaihtelivat kahden ja neljän lämpöasteen välillä.

Säähavainto on harvinainen, jos sellainen tehdään kerran kymmenessä vuodessa. Poikkeuksellinen säähavainto – kuten 6,2 pakkasasteen mittaaminen kesäkuun puolivälissä – tehdään kerran viidessäkymmenessä vuodessa.

Lumihavaintoja on viimeisen vuorokauden sisällä tehty niinkin etelässä kuin Heinolassa ja Tampereella. Myös tiistaiksi on luvattu lumirakeita ja räntäsateita etelärannikkoa myöten. Maa saattaa muuttua valkoiseksi siellä. Lumirakeita voi sataa, vaikka lämpötila nousisi lähelle 10 astetta.

Viileä sää johtuu Jäämereltä tulevasta kylmästä ilmavirtauksesta. Sää jatkuu epävakaisena ja koleana myös juhannuksen yli. Lapissa lämpötilat pysyvät kylminä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.