Ruotsinsuomalaisten päivä valtasi Tukholman keskustan

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsinsuomalaisten päivää on vietetty tänään eri puolilla Ruotsia. Tukholmassa kaupungintalolla järjestettyihin juhlallisuuksiin osallistui yli tuhat henkilöä.

Ruotsinsuomalaisten koulujen oppilaat kävelivät päivän kunniaksi kaupungintalolle. 

– Minusta tämä päivä tarkoittaa sitä, että on suunnilleen kahdesta maasta tullut, pohtii Selma.

– Kun tulin suomesta, niin en ennen tajunnut siitä mitään, mutta nyt se tuntuu sikasiistiltä, lisää Minea.

Lippu salkoon ensimmäistä kertaa

Kaupungintalolla nostettiin ensimmäistä kertaa ruotsinsuomalaisten lippu salkoon. 

– Tämä on tosi mahtava tapa, että nyt me ruotsinsuomalaiset saadaan näkyvyttä tälläkin tavalla. Kenties moni tulee ja ihmettelee, että mikä tämä lippu on. Uteliasuuden kautta lisääntyy myös tietoisuus, Nuorisoliiton pääsihteeri Laura Santala sanoo.

 719 000 suomalaistaustaista  

Suomalaistaustaisten määrä kasvaa tasaisesti Ruotsissa. Viime vuonna Ruotsissa asui 719 179 suomalaistaustaista, kertoo SR Sisuradion Tilastolliselta keskustoimistolta SCB:ltä tilaamat luvut. Tilastoon sisältyvät kaikki Suomessa syntyneet, heidän lapsensa ja lapsenlapsensa. Väestöstä 7,2 prosenttia on suomalaistaustaisia.

Katso tunnelmia Tukholmasta täältä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.