Esitutkimus: Parempi terveys kuin suomensuomalaisilla – heikompi kuin ruotsalaisilla

Uppdaterad
Publicerad

Takavuosikymmeninä Ruotsiin asettuneiden suomalaisten terveys näyttää yleisesti olevan parempi kuin suomensuomalaisilla mutta heikompi kuin ruotsalaisilla. Uusi tutkimusprojekti selvittää ruotsinsuomalaisten terveyttä aiempaa kattavammin.

Tutkimushankkeessa tarkastellaan ruotsinsuomalaisten terveyttä, alkaen siirtolaisuuden huippuvuosista 1960- ja 1970-lukujen taitteesta.

Niin kutsuttujen ensimmäisen ja toisen polven ruotsinsuomalaisten terveyttä verrattiin esitutkimuksessa myös suomensuomalaisiin. Aiemmin vertailua on tehty ruotsalaisten terveyteen.

– Ruotsissa asuvat, jotka ovat syntyneet Suomessa, ovat jossain keskivälissä, kun verrataan Suomessa syntyneisiin ja asuviin sekä toisaalta Ruotsissa syntyneisiin ja asuviin, sanoo tutkija Olof Östergren Tukholman yliopistosta.

Kuolinsyitä mukana selvityksessä

Tukholman yliopisto käynnistää kolmivuotisen tutkimushankkeen yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Selvitettävänä on muun muassa alkoholista, tupakoinnista sekä sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolinsyitä.

Yksi tutkimusryhmän hypoteeseistä on, että integroitumisen asteella voisi olla merkitystä ruotsinsuomalaisten siirtolaisten terveyteen.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi ruotsalaisten kanssa avioituneet ovat terveempiä kuin suomalaisten kanssa naimisissa olevat.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.