Ruotsissa katuväkivalta kasvanut rajusti

Uppdaterad
Publicerad

Aseellinen väkivalta on kasvanut rajusti Ruotsin suurkaupungeissa. Viidessä vuodessa ampumisen seurauksena on loukkaantunut viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin naapurimaiden pääkaupungeissa yhteensä.

Ruotsissa aseellinen väkivalta on lisääntynyt jo vuosia. Samalla kun kuolemaan johtava väkivalta on kaikkiaan vähentynyt, lisääntyy ampuma-aseväkivalta kaduilla.

Ero naapurimaihin suuri

SVT Nyheterin tekemän kartoituksen mukaan ampumisen seurauksena haavoittuneiden ja kuolleiden määrä Ruotsin suurkaupungeissa on huomattavasti suurempi kuin Oslossa, Kööpenhaminassa tai Helsingissä.

Göteborgissa, Tukholmassa ja Malmössä on viiden vuoden aikana ammuttu haavoittavasti viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin Oslossa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa yhteensä. Kuoliaaksi ammuttujen määrä on Ruotsissa nelinkertainen.

Kööpenhaminan poliisin mukaan kaupungissa on ollut 122 ampumistapausta vuodesta 2011. Göteborgissa tapauksia on lähes kaksinkertainen määrä ja Tukholmassa yli kolminkertainen.

– Emme pysty kertomaan, miksi Ruotsissa ammutaan naapurimaita enemmän ihmisiä. Kukaan ei ole tehnyt tilanteesta kunnon analyysiä, kriminologian professori Jerzy Sarnecki sanoo.

Sarnecki toteaa, että poliisin työskentelytavoissa Pohjoismaissa on eroja. Samalla kuitenkin edellytykset lainsäädännön ja keinojen osalta ovat samankaltaiset.

– Uskon enemmänkin, että meillä sosiaalinen tilanne on huonompi. Se mitä näemme nyt, on tulos epäonnistumisesta kaksikymmentä vuotta sitten, joilloin nämä nuoret aseita käyttävät miehet kasvoivat, Sarnecki sanoo.

Ampumisissa haavoittuneiden määrä Pohjoismaissa 2010-alkuvuosi 2015

– Tukholma 189

– Göteborg 109

– Malmö 63

– Kööpenhamina 30

– Oslo 30

– Helsinki 10 (noin)

(Tukholman luvut koskevat Tukholman lääniä)

Lähde: Maakäräjien hoitovahinkorekisteri ja poliisi

Ampumisissa kuolleiden määrä

– Tukholma 21

– Göteborg 17

– Malmö 7

– Kööpenhamina 6

– Oslo 3

– Helsinki 2

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.