Sipilän hallitus yleisistunnossa viime kesänä. Foto: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Suomen hallitus pohtii tulevaisuuttaan

Uppdaterad
Publicerad

Suomen hallituspuolueet kokoontuivat maanantaiaamuna pohtimaan, voiko hallitus jatkaa yhteistyötään, kun perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi valittiin voimakkaasti EU- ja maahanmuuttokriittinen Jussi Halla-aho.

Selvin lukemin perussuomalaisten puheenjohtajavaalin lauantaina voittaneen Jussi Halla-ahon linja huolestuttaa muita hallituspuoleita. Hänet on myös tuomittu kiihotuksesta kansanryhmää vastaan islaminvastaisten kannanottojensa vuoksi.

Jussi Halla-aho, keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä sekä kokoomuksen puheenjohtaja ja valtionvarainministeri Petteri Orpo kokoontuivat maanantaiaamuna pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan pohtimaan hallituksen tulevaisuutta. Jussi Halla-aho poistui paikalta ennen puoltapäivää, mutta ei kommentoinut keskustelujen sisältöä toimittajille.

Suomen hallituskriisi

Oppositiopuolueet ovat kertoneet, että pääministeri Sipilä on jo tehnyt tiedusteluja siltä varalta, että nykyinen hallitus kaatuisi. Myös uusien vaalien mahdollisuutta on väläytelty.

Kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmät on kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen, joka alkaa kello 18.30 Ruotsin aikaa. Pääministeri Juha Sipilä on luvannut pitää tiedotustilaisuuden maanantaina.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Suomen hallituskriisi

Mer i ämnet